Nokian ex-pääjohtaja Jorma Ollila perää valtiovaltaa ja hallitusta tekemään strategia Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi. Valitettavasti Ollilan vaatimukset strategia-alueella herättävät toisenlaisen kysymyksen. Miksei Ollila itse tehnyt strategiaa älypuhelimien mallien ja tuotannon kehittämiseksi ? Nokia upposi muutamassa vuodessa Applen ja Samsungin tuotteiden myötä loputtoman suohon. Elop yrittää nyt pelastaa Mickrosoftin myötä uppoavan laivan. Toki voidaan ajatella, että Ollila on kokenut yritysupottaja. Hänen kokemuksensa tulevat sekä nousukiidosta että pakkolaskusta. Vaikkaei Ollila ollutkaan enää ruorissa Nokialaivan karahtaessa karille, oli hän ruorissa kun iloisin mielin ajettiin kohti tuntemetonta karia. Oikaisuyritykset olivat myöhemmin mahdottomia. Läjä oli jo housuissa, eikä pyyhkimällä tullut enää puhdasta jälkeä. Nokia makaa edelleen älypyhelinten pohjamudissa.
Mitä sitten Ollila esittää. Näin esittää työmarkkinoille, niin että palkanmuodostus tukee kilpailukykyä. "sopimusjärjestelmä ei ole toiminut viiden viime vuoden aikana. Lopputulos on ollut kehno:meidän kustannuskilpailukykymme on rapautunut. Näin on tapahtunut aikana, jolloin on ollut sekä liittokohtaisia sopimuksia että niin sanottuja raamisopimuksia". Mitä hän oikein tarkoittaa ? Siitä ei saa selvää, sillä sen verran yleistä munkkilatinaa Ollilaa puhuu. Hän ei esitä palkanalennukset vaan työntekijöille turvamekanismeja. "Ratkaisun avain on joustavuuden ja turvan järkevä yhdistäminen." Mitä häh ! Mitä ihmettä se joustavuus on, jollei palkkoja alenneta ? Pehmennettyjä potkuja ja uusia tukitoimia niihin, vai ?
Toinen ehdotus koskee verojärjestelmän kokonaistarkastelua. "Vaikka monet uudet verokannustimet ovat todennäköisesti hyödyllisiä järjestelmään tehdyt poikkeuksen uhkaavat kaventaa veropohjaa ja tehdä järjestelmästä turhan monimutkaisen." Ollila kaipailee Hetemäen työryhmän unohdettuja ehdotuksia. Hallitus on vaan sattumoisin vaihtunut ja Euroopan rahakriisi on painanut huomion vakavaraisuuteen. Hetemäen ehdotukset suuntasivat huomion yrityksistä kansallisten kulutukseen ja pääomaveroihin. Kun talous makaa paljolti kotimaisen kysynnän varassa, saisi arvonlisäverotuksen runsas kiristäminen syöstä Suomen entistä pahempaan lamaan. Yritysten verotuksen keventäminen ei ole kovinkaan ihmeellinen esitys. Epäilen verotuksen olevan kuitenkaan kovinkaan kummoinen kilpailukykyasia, vaikka Ollla epäsuorasti tähän viittaamiini.
Lopuksi Ollila suitsuttaa Suomen vastuuta Euroopan ongelmien ratkaisuissa ja kehityksessä. Suomi ei voi paeta vastuuta. Luottoluokituksen ei pidä antaa hämätä, sanoo Ollila. Mielestäni tämä on tyhjää viisastella. Suomi on ollut kriittinen ja aktiivinen vastuunkantaja ja valmis todellisiin vastuisiin. Tämän asian luulisi Ollilakin hyvin tietävän.
Kaikenkaikkiaan tulee mieleen juhlapuhuja, jonka tulevaisuus on takanapäin. Kilpailukyvyn parantamisen mantraa on yritysten johtajilta kuultu iät ajat. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta. Mitään konkreettisia uusia avauksia ei Ollila enää pysty kaivamaan vaan jättäytyy ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Peräpenkiltä löytyy aina viimeisen päälle fiksuja filosofeja, mutta eturintamassa pitää tehdä konkreetteja ratkaisuja. Niitä tässä jää kaipaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti