Nyt sekin ihme on nähty ja kuultu. Valtaisi lava ja äänentoisto. Tuttuja biisejä vesettiin kahmalokaupalla. Ne saivat yleisöön vipinää. Ihmisiä oli vajaa 30 tuhatta eli Ratinan täydeltä. Hieman yli yhdeksältä alkanut komnsertti loppui yhdeltätoista. Flea oli hyvässä iskussa. Vokalisti Antony Kiedisin karhea, suora lauluääni toimi hyvin. Mukavalta kuulosti Frean ja uuden kitaristin Josh Klinhofferin duetto. Peppersien musiikki on aika yksinkertaista jopa helppoa. Musiikkityyli on jonkinlainen sekoitus rockia, räppiä, punkkia ja musiikkiteatteria. Biisit rakentuvat basson ja rumpujen yhteissoittoon ja vokalistin vahvaan lauluun. Kitaristit ovat Peppersissä useimmiten sivuroolissa.
Jotain puuttui kuitenkin. En tiedä syökö massiivinen äänentoisto jotenkin kontaktin yleisöön vai onko stadionin etäisyydet liian suuret. Jonkinlaista intiimiyttä tai läheisyyttä puuttui. Mielikuva pikku-ukoista heilumassa kaukaisella lavalla on jäänyt päähäni. Toki isot screenit läyttivät kuvia tapahtumista, mutta se onkin eri juttu.
Jostain syystä rock konsertit/tapahtumat ovat olleet itselleni lähes poikkeuksetta puutteellisia tai sitten olen mennyt vääriin konsertteihin. Jazzin osalta asia on ollut toisin. Jazzissa ei toki olekaan puristuvia ihmismassoja, mutta muutenkin. Jazzissa olen aina ollut kohtuulähellä esiintyjiä. äänentoisto on ollut tasokasta ja monet soittajatkin ovat panneet parastaa. Niin eilenkin, mutta suuri etäisyys teki myös etäisyyden bändin ja yleisön välille. Tykkäsin tästä vaikka seitsemänkympin lipunhinta on aivan liikaa. Ainakin, jos vertaa aidan takana saatuun elämykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti