tiistai 7. elokuuta 2012

Matkalla-elokuva

Pitkän (noin kaksi päivää kestäneen) jahkailun jälkeen päätin mennä elokuviin. Mieli oli kovin epäileväinen, koska kyse oli kirjasta tehdystä elokuvasta, josta ei voi tehdä kunnon leffaa. Tai voi, mutta silloin täytyy tuntea asian ydin. Silti on hyvä, että Jack Kerouacin Matkalla kirjasta on tehty vihdoin elokuva.Elokuvan on ohjannut brasilialainen Walter Salles. Kerouac kirjoitti romaanin 1957 ja siitä tuli beat sukupolvea kuvaava kulttikirja ja jonkinlainen hippiajan esileikki. Juoni on yksinkertainen. Kaverukset kiertelevät pitkin poikin Yhdysvaltoja. Mitään ihmeellistä ei sinänsä tapahdu. Kyse on vapaudesta, riippumattomuudesta ja uudenlaisen elämäntavan etsiskelystä. Beat sukupolvi kyseenalaisti ja kapinoi olemassaolevaa elämäntapaa vastaan. Muita esikuvia olivat mm. runoilija Allen Ginsberg, kirjailija Willian Burroughs, maalaustaiteessa Jackson Pollock.

Leffa oli melkoista sähellystä, sekoilua, huumeita ja seksiä. Kirjailija tutustuu vauhdikkaaseen hengenheimolaiseen. Hän lyöttäytyy yhteen tämän repaliseen ja vauhdikkaaseen elämään. Kirjailija tekee muistiinpanoja hulvattomasta elämästä ja kirjoittaa lopulta kirjan entisestä ystävästään. Elokuva on parempi kuin odotin. Vaikka neljäviiskytluvun taitteen elämä olikin täysin erilaista, välittyy elokuvasta paljon samaa epätoivoista ja hillitöntä hapuilua. Kuvaus on onnistunutta. Aikaansa kuvaava jazz jopa pelastaa elokuvan. Mitä tästä ajattelee nykypäivän nuori elämänetsijä ? sitä on vaikea arvioida, mutta ehkä jotain yhtäläisyyksiä voi löytyä.Oikeastaan tämä elokuva oli jollakin lailla Henry Millerin kirjojen henkinen veli/sisar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti