maanantai 20. elokuuta 2012

Ikean kassit

Ikea kassin käytöstä on tehty tutkimuksia. Tuloksissa ei ole oikein mitään kiinnostavaa. Kassia käytetään tavaroiden säilytykseen, tavaroihen kantamiseen ja sitä rataa. Mielenkiintoisempaa on tietää mihin kassia voisi käyttää. Tässä innovaatioita, jotka voivat olla huomenna arkipäivää.

1. Uimapatja. Pussukka ommellaan kiinni Singerillä ja aukon toiseen reinaa liimataan ilmaventtiili. Ikeasta voi ostaa kätevän pumppu-venttiilipakkauksen tarjoushintaan 3,95 €. Sitten pikapikaa biitsille tai kylpylään. Useimmat kylpylän kieltävät uimapatjojen käytön, mutta Ikea on niin suuri kauppaketju, ettei sitä vastusteta.

2. Laskuvarjo. Tunnettua on, että jotkut huimapäisimmät henkilöt tekevät salaa Base-hyppyjä. Hypätään julkisten rakennusten tai tornien huipulta ja yritetään muistaa vetää laskuvarjosta ennen maan pintaa. Nyt on keksitty Ikea-base-hyppy. Siinä sama tehdään mahdollisimman pienellä määrällä Ikeakasseja. Salaisissa Ikea-base hyppytapahtumissa keräännytään facebookin sivustojen infolla jonkin Ikea-tavaratalon katolle ja aletaan hyppiä alas. Pienimmällä kassimäärällä hypännyt saa lahjakortin Ikeaan.

3. Ikeakassimeri. Jokainen on ollut joskus lapsi ja joutunut uimaan hukkumisen uhalla Ruotsinlaivan pallomeressä. Nyt on kehitetty muistaakseni Vikinglinen (tai oliko se Siljaline ?) toimesta aikuisten Ikeakassimeri. Liukumäkeä pitkin liutaan valtavaan säiliöön, joka on täynnä sinisiä kasseja. Jutun jippo on kuitenkin siinä, että säiliön pohjalla on Ikean tavarapakkauksia, joita voi sukeltaa ja yrittää viedä kassissa pois ja kotiin. Kova kilpailu sukelletuista tavaroista voi johtaa todellisiin kamppailuihin, käsikähmään tai jopa kaksintaisteluihin kassimeren syvyyksissä. Kun moni aikuinen samanaikaisesti yrittää tarrata pohjalla oleviin tavaroihin, syntyy myös ulkopuolisille Ikean asiakkaille kiinnostva kamppailu-urheilutapahtuma. Tiettävästi lajia ollaan ehdottamassa olympialajiksi Rioon.

4. Silta. Tie- ja vesirakennushallituksen määrärahat ovat kovin pienet (supistusten jälkeen lähes olemattomat). Uusiin teihin tai siltoihin ei ole enää määrärahoja. Viraston päällikkö on kuitenkin solminut yhteistyösopimuksen Ikean kanssa Ikeasillan rakentamisesta Helsingistä Tallinnaan (olisi tehty Turusta Tukholmaan, mutta ruotsalaiset eivät uskoneet sillan kannattavan). Rakennusmateriaalina ovat Ikean siniset kassit. Sopimuksen mukaan Ikea toimittaa 500 miljoonaa kassia, jotka ommellaan (kohdassa yksi kerrotulla tavalla) uimapatjaksi ja niistä rakennetaan kestävä maantiesilta. Tallinnaan ajaa sillan kautta autolla noin tunnissa. Maantie on yhtä sinistä merta, jossa lukee tuttavallisesti Ikea. Ajo ei tietenkään ole ihan ilmaista, mutta Tallinnan Ikeassa käyvät autoilijat saavat tuntuvia alennuksia siltamaksuista. Vielä on ratkaisematt miten öljytankkerit pääsevät sillan läpi Pietariin, mutta siihen ollaan kehittelemässä jonkinlaista heliumversiota tai sitten tankkerit muutetaan Ikeakasseilla sukellusveneiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti