keskiviikko 15. elokuuta 2012

Musta Mannerheim

Nyt on maailman kirjat sekaisin ! Mikään ei ole enää pyhää ! Perusarvot ovat vakavasti uhattuna ! Uutiset kertovat, että seuraavassa Mannerheimelokuvassa Mannerheimia näyttelee musta mies. Tämä on jo liikaa. Jotenkin pystyin ymmärtämään, että Harlinin Mannerheim-elokuva meni rahoituskriisiin, kun miljoonat valuivat loistaviin pukuihin. Karvas kalkki oli kestää erään nukketeatterifilmin kuvaus Mannerheimista homona. Nyt YLE on kuvannut parillakymmenellä tuhannella Mannerheimleffan. Pääosanesittäjä on afrikkalainen, jolloin menot on saatu halvaksi. Tuskin osaa edes Suomen kieltä. No, eihän se Mannerheimkaan oppinut Suomea ennenkuin ikäihmisenä, mutta kuitenkin.

Tutkivan journalistiikan ryhmämme on halunnut selvittää asian todellisen tilan. Rikotaanko pyhiä arvoja tietoisesti vai onko liikkeillä täysin ammattitaidotonta porukkaa ? Ryhmä on tehnyt töitä ylityö-ja viikonloppukorvauksista huolimatta. On löytynyt kolme syytä tähän katastrofiin.

1. Elokuvan Mannerheim taistelee eurosta vapaan Afrikan puolesta. Hän toimii koko Afrikan armeijan ylipäällikkönä ja pelastaa maanosan uhkaavalta varalta. Loppuvaiheessa Afrikassa järjestetään kansanäänestys uudesta yhteisestä valuutasta. Se kuitenkin peruutetaan, koska eniten ääniä sai Mandela, toiseksi eniten Nasser ja kolmanneksi eniten Ahtisaari. Loput äänistä jakautuivat tasaisesti jenin, punnan ja drakhman kesken.

2. Aku Hirviniemi näyttelee oikeasti Mannerheimia, mutta hänet on maalattu mustaksi. Jatkosodan loppuvaiheessa Mannerheimin ihonväri paljastuu ja Suomi voittaa sodan. Sotakorvauksena Suomeen liitetään Karjala, Leningrad ja Moskova aina Uralille asti. Marskista tulee Suomen mustaihoinen tsaari. Sen myötä kymmenessä vuodessa Suur-Suomen asukkaista puolet tulee olemaan mustia.

3. Huhut Mannerheim-elokuvan halvoista kustannuksista ovat pelkkää huhua. Oikea summa on 200 miljoonaa. Se rahoitetaan suoraan valtionverotusta kiristämällä prosentilla. TV-vero perutaan ja lupamaksut palautetaan. Seurauksena hallitus kaatuu ja järjestetään uudet vaalit. Soinista tulee pääministeri. Mutta elokuvaa on myyty jo ainakin Senegaliin ja Maliin. Aasian markkinoille myytävään Mannerheim-elokuvaan palkataan kiinalainen pääosan esittäjä ja Amerikan leffaan Brad Pit. Elokuva voittaa kaksitoista Oscaria ja sen jälkeen Suomi nousee elokuvamaailman keskipisteeksi Hollywoodin sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti