torstai 22. maaliskuuta 2012

Palkka ja bonus

Palkka on hyvin monimuotoinen asia. Siinä on kyse henkilökohtaisesta asiasta, mutta samalla se on myös julkista kauraa. Palkka on jonkinlaisen ihmisarvon mittari, mutta lakoonisesti se on pakkopullaa eli mahdollistaa elämänsä rahoittamisen. Palkka herättä aina suuria tunteita, erityisesti siksi, että se on lähes poikkeuksetta liian pieni. Tunnen kyllä myös henkilöitä, jotka sanovat, että palkassa ei ole moittimista.

Viime aikoina johtajien saamat bonukset ovat saaneet paljon huomiota. Syy on se, että samaan aikaan kun työntekijät ovat saaneet kenkää, johtajat saavat bonuksia. Asia tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta. Kyse on markkanatalouden mekanismista. Omistajat maksavat tuoton parantumisesta johtajalle bonuksia. Tuottavuus voi parantua vaikka pienempien henkilöstökustannusten takia. Kunta-alalla on perinteisesti pienet palkat, mutta viime vuosina työ on tehostunut ja vapaa-matkustajia on vähemmän. Palkka on pieni, mutta lomat ovat kohtuullisen pitkiä. Ikäänkuin palkan kompensaationa. Tuottavuuden mittaamisessa kunta-alalla seuraillaa yritysten polkuja. Se ei aina istu, koska kunta tuottaa paljon muuta kuin taloudellista hyötyä.

On tutkittu, että palkankorotuksen tuoma ilo kestää n. 2 kuukautta. Onkohan bonuksien kanssa sama ? Jos on, johtajien saamilla bonuksilla ei ole paljoakaan merkitystä. Tai ehkä se, että saneerataan ensi kerralla ronskimmin bonusten toivossa.

Tuntuu siltä, että pienen palkan saamiseen myös tottuu. Omaa taloutta joutuu sopeuttamaan palkan suuruuteen ja jatkuva palkasta valittaminenkin alkaa masentaa. Sopeutuminen saattaa mennä myös niin paljon veriin, ettei enää tiedä mitä tekisi, jos palkka tuplautuisi.

Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen palkka tuplaantui viime vuonna, ollen kolme miljoonaa ekeä. Tätä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Vaikka maksaisi 60 prossaa veroja, palkkaa jää kuitenkin yli milli puhtaana käteen. Jos ansaitsee 30 tonnia vuodessa, niin sadassa vuodessa saa saman kuin Karvinen. Onko hän siis sata kertaa parempi ihminen ? Tuskin, mutta hän on tuottanut firmalle moninkertaisesti, joten boonusta on tullut. Kunta-alalla voi tapahtua myös sama asia, muttei sitä voi todentaa eikä kunnalla ole bonusjärjestelmää. Kunnan työntekijä voi saada jaloilleen huonompiosaisia ihmisiä, jotka tulisivat maksamaan veronmaksajille miljoonia. Tai toinen työntekijä saattaa saada junailtua valtionosuuksia tai muita rahoittajia satoja tuhansia. Sama palkka napsahtaa kuitenkin tilille.

Joku vanha patruuna on sanonut (olisko Juuso Walden ?), että työmies on palkkansa ansainnut. Tulee mieleen, että palkkaa joudutaan työmiehelle maksamaan. Ansaitsemisesta on kyllä paha sanoa. Voisi kait sanoa, että kun työmies tekee firmalle tuotteet, palkka on ansaittu. Jotkut firmat ovat antaneet pontimena myös pientä bonusta työntekijöille hyvästä tuloksesta. Jos Karvinen sai bonuksina 1,5 miljoonaa ekeä ja se jaettaisiinkin Storan kaikkien yli 27 tuhannen työntekijän kesken, jokainen saisi reilu 50 ekeä. Se bonus ei varmaankaan suuremmin mieltä lämmittäisi, mutta olisi pienenä lohtuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti