Taskussa oli pääsylippu Marcel Broodthaersin näyttelyyn. Hän on belgialainen jo edesmennyt taiteilija jonka näyttely on Bolognan Mambossa. Mieleeni muistui hänen näyttelynsä. Siinä oli paljon hämmentävää. En millään päässyt hänen sanomansa sisään.
Hän kuoli 52 vuotiaana. Wikin mukaan hän sanoi nelikymppisenä, ettei ole saanut mitään aikaan. Kuitenkin hänestä tuli ilmiö. Hän on kirjailija, runoilija, elokuvantekijä.
Tässä näyttelyssä tietyllä tavalla irrallaan olevat asiat olivat yhdessä jonkin yhden tekijän kautta. Eräs yhdistävä tekijä olivat vanhat elokuva- ja diaprojektorit. Toinen yhdistävä tekijä olivat kirjaimet. Ne muodostivat jonoja tai johdattivat sanoihin tai lauseisiin. Maalattuihin metallilaattoihin oli kirjoitettu ranskankielisiä sanoja. Ne olivat isoja laattoja, mutta vailla tarkoitusta. Yhdessä huoneessa oli seinän vierellä palmuja, puutarhatuoleja ja vanhoja graafisia piirroksia eläimistä. Keskellä huonetta oleva projektori esitteli samoja kuvia. Eräässä nurkkauksessa oli puutalon sisustus.
Ihmettelen edelleen. En osaa nähdä itseäni tällaisena taiteilijana. Olenko lukkiutunut käsitöihin ? Toisaalla päässä pyörii ajatuksia ja joitakin tahtoisin jopa sanoa muille. Mutta tällainen käsitetaide on minulle jotenkin helppotekoista, nuoruutta. Nuorena ajattelin asioista näin. Nyt olen seestynyt ja haluan saada aikaan jotain käsillä ja aaleilla, en tavaroilla. Toisaalta tällainen pysähdyttää ja panee kysymään: Mitä nämä tekijät ajattelevat sanovansa ihmisille ? Ehkä joskus ymmärrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti