Hallituspuolueet ovat jakaneet ministerisalkut "intohimon" mukaan. Puolueet ovat muutelleet eri ministereiden tehtäviä. Sitä on tapahtunut aiemminkin. Uutta on puhe intohimosta. Nyt kerrottu hallituksen salkkujako intohimopohjalta on toki hallituksen oma asia. Mutta kun puhutaan esimerkistä, niin asia saa toisenlaisen sävyn. Soini halusi ulkoministeriksi, koska se on lähellä sydäntä ja kivaa. Tiilikaiselle räätälöitiin oman näköinen salkku, politiikkaan singahtanut sitoutumaton Berner palkittiin ministeripaikalla kovasta äänisaaliista kepulle jne. Kiinnostaisi tietää, mitä ajattelevat nyt ne hallitukseen mielivät hallituspuolueiden edustajat, jotka on todettu vähemmän intohimoisiksi. Rannalle jääminen kirpaisee. Sen lisäksi intohimopuheet saattavat kirpaista vielä enemmän.
Pitkään esimiehenä toimineena asetelma on tuttu. Työntekijä on motivoituneempi, kun hän saa tehdä itselleen kiinnostavia töitä. Asian toinen puoli ovat vähemmän kiinnostavat hommat. Ne ovat ns. paskahommia. Niihin ei kohdistu intohimoja. Ihmiset joutuvat tekemään niitä ja työnantaja maksaa niistä palkkaa. Täällä arjessa työtehtäviä ei voi muutella pärstän mukaan. Täällä tehdään töitä tarpeen mukaan ja tehtäviin valitaan paras tarjolla oleva henkilö. Ei intohimoisin hakija. Haluja toki pitää olla, mutta myös osaamista ja kokemusta. Intohimon mukainen työtehtävien määrittely johtaa epätasa-arvoon. Se on toki eri asia pitääkö tasa-arvoa olla, mutta sitä työntekijät ainakin sanovat kaipaavansa.
Olen seurannut hallituksen muodostamista eräänlaisena viihdeohjelmana, jossa ensimmäistä kertaa on keskitytty ulkoiseen kuvaa. Siinä elementteinä ovat ollet triangelin yhteinen veljeily, intohimot ja avokonttorit. Nyt esiintulleen hallitusohjelman sisältö on kaukana intohimosta. Se kohtelee kovalla kädellä lapsia, nuoria, opiskelijoita, lapsiperheitä, asuntosäästäjiä ja eläkeläisiä. Puolueet ovat ennen vaaleja toitottaneet suuresta leikkauksen tarpeesta, mutta samalla vähempiosaisten turvaamisesta. Edellä luetellut ihmisryhmät lienevät ainakin osin vähempiosaisia. Erityisesti Keskustan ja Perussuomalaisten vaalityö on suuntautunut pienen ihmisen puolustamiseen. Kokoomus on toiminut siinä suhteessa rehellisesti, ettei se ole luvannutkaan pienituloisille ihmeempää. Nyt ministerit joutuvat selittelemään pahaa tilannetta ja "kipeitä" leikkauksia mediassa. He ovat selittämisen mestareita. Tätä sanotaan takinkääntämiseksi. Riittääkö intohimoa siihen ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti