Currywurst, tuo saksalaisen pikaruoan helmi, tuli kuin tilauksesta perjantai-illan mahdollisuudeksi. Syy oli selvä. Jääkaapissa makaili kolme juustokabanossia vedellen viimeistä käyttöpäiväänsä. Edessä oli kaksi mahdollisutta. Joko tehdä ruokaa tai heittää pois (olisi ollut kolmaskin, eli jättää pidemmälle viikonlopuksi, mutta siitähän olisi voinut tulla paha maku suuhun). Jos olisin heittänyt makkarat roskiin, niin hyvä on. Mutta kun päätin tehdän niistä ruokaa oli jälleen kaksi mahdollisuutta. Joko grillata ne tai tehdä currywurstia. Jos olisin grillannut, niin hyvä on , mutta päätin tehdä currywurstia. Halusin tehdä oman berliiniläis-kreuzbergiläis-muncheniläis-esseniläis-wupperthalilais-kölniläis-bonnilais-hampurilais-chemniziläis-stuttgartilais-leipzigilais-frankfurtilais-dusseldorfilaisen currywurstin. So. oma sovellutus, jossa hyödynnetään kaikkia kokemuksia Saksan eri alueilta.
Paistoin pannulla öljyssä hienonoksi leikattua chiliä, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja omenaa. Suurin piirtein samansuuruinen pala kutakin. Sitten lisäsin kuivia mausteita currya, kanelia, neilikkaa, kardemummaa, paprikaa ja pippuria. Lisäsin makkarakuutiot. Sitten desin vettä, pikku purkin tomaattipyrettä, korkillisen valkoviinietikkaa ja ruokalusikallisen punaista thaicurrytahnaa. Lopuksi hieman suolaa. Annoin koko komeuden kypsyä rauhallisesti vartin.
Ja ihme tapahtui. Olinkin siirtynyt saksalaisen rautatieaseman grilliltä Bengaliin, Mumbaihin, Delhiin ja Goaan. Tulinen currywursti poltteli suupieliä ja sai otsan hikiseksi. Minulla oli kaksi mahdollisuutta. Tarjota muille tai syödä itse. Jos tarjoaisin muille, niin hyvä on. Mutta päätin tietenkin syödä itse. Jihaa!
Mitä sitä muuta kun janoa sammuttamaan. Apua, palokunta tänne heti keikalle !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti