tiistai 4. maaliskuuta 2014

Suojatiellä

Suhteellisen vanhana autoilijana olen pannut merkille, että suojatien ylittäjät moikkaavat autoilijaa, kun autoilija pysähtyy suojatien eteen. Onko kyse liikennekulttuurin panastumisesta vai mistä ? Päätin tehdä niin sellaisissakin tilanteissa, joissa hyenkilö odottelee auton ajavan ohi. Testitulos oli sama. Lähes kaikki moikkaavat ja se toki tuntuu hyvältä kuskista. Päivän hyvä työ tuli tehtyä ja siitä tuli palkintona ystävällinen tervehdys.

Halusin kuitenkin kokea saman asian toisesta näkökulmasta. Koska olen myös vanha suojatien ylittäjä, testasin suojatiekäyttäytymistä toiselta puolen tuulilasia. Kävelin suojatielle, kun auto lähestyi minua. Lähes kaikki auto, ei kuitenkaan aivan kaikki, jarruttivat ja päästivät minut kulkemaan. Moikkasin kiitollisena ystävällisyydestä. Mutta silloin tajusin koko jutun ytimen: jalankulkija ei moikkaakaan autoilijalle sen takia, että autoilija oli ystävällinen ja pysähtyi vaan aivan toisesta syystä. Huomasein heilauttavani kättä merkiksi siitä, että kävelen nyt tielle. Kyse ei niinkään ollut kohteliaisuudesta vaan merkinannosta. "Täältä tullaan, älä aja päälle" ! "Tulen eteesi ja oletan, ettet aja päälleni".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti