perjantai 28. maaliskuuta 2014

Jääkaappi sanoi sopimuksensa irti

Ennen niin uskollinen jääkaappini, sanoi yhteistyömme irti. Toissapäivänä kaapista leuhahti lämmin tuulahdus niinkuin etelän lomalla. Kylmyys oli tipotessään ja tilalla hieman ummehtunut vihannesten ja leikkeleiden tuoksu. Muuten simppeli juttu, mutta kyse on yhdistelmäkaapista. Pakastin rallatti iloisesti tietämättömänä mistään ongelmista. Olin sen sulattanut juuri äsken. Enkö ollut huomioinut tarpeeksi jääkaaapin tunteita vai mistä oli kyse ?

Joka tapauksessa siirsin puolet sisällöstä ulos terassille kylmälaukkuun. Sitten aloin sitoa valokatkaisijaa, jotta voisin pitää ovea auki ilman, että valo palaisia. Sinitarra kesti kaksi minuuttia. Maalarinteippi kesti puoli tuntia. Pakkausteippi viisi tuntia. Lopulta laitoin pahvilapun nappulan päälle ja sen päälle pakkausteippiä. Johan alkoi pelittää.

Päivän toivomisen jälkeen totesin, ettei jääkaappiin ole mitään vipua tai vaihdetta, jolla saisin se tuottamaan elämäntehtäväänsä - kylmyyttä. Katse ja ajatus oli suunnattava uuden hankintaan. Oletin yhdistelmäkaappien maksavan tonnin haminoissa. Ilo oli kuitenkin suuri, kun netistä löytyi alle viidensadan kaappeja.

Seuraavaksi mittailin kaapin kokoa ja kaappia ympäröivää tilaa. Korkeus oli 180 senttiä. Sitä kokoa ei ollut netissäkään kovin monia. Yhdistelmäkaapin yläpuolella oli hylly, joka makasi kahden ruuvatun lista päällä. Listat taas olivat kiinni yhdistelmäkaapissa, jolloin kaappi ei hievahtanutkaa kovista yrityksistäni huolimatta. Ruuvaillin hyllyn ja listat pois ja taas olin yhtä vaihetta pidemmällä.

Seuraava vaihe oli uuden yhdistelmäkaapin hankkiminen. Suunnistin Hakametsään, koska vuonna-09 olin ostanut sieltä telkun, pesukoneen ja imurin. Neljä liikettä oli lähekkäin. Prisma, Veikon kone, Tekniset ja Gigantti. Päätin aloittaa Veikon koneesta, koska edellisellä kerralla se oli ollut paras hinta-laatu yhdistelmä. Parkkipaikalla huomasin, ettei mitään Veikkoa enää ollutkaan. Paikalla oli Expert. Ystävällinen myyjä bongasi heti asiakkaan ja sopivan kokoinen kaappikin löytyi hetkessä. Hinta kuljituksineen, asennuksella ja vanhan poisviennillä oli 570 €. Luotettavan tuntuista toimintaa. Sitten Giganttiin. Kaappeja oli paljon, muttei yhtään myyjää. Sopiva kaappi pelkästään maksoi yli 700 €. Seuraavana kohteena Prisma. Hieman samanlainen kokemus. Kaappeja oli vähemmän, mutta niitä saattoi katsella rauhassa, koska myyjiä ei ollut mailla halmeilla. Hinnat yli 500 €. Ratkaisu oli helppo. Takaisin Expertille. Maksoin ja kiitin. Lupasivat soitella kuljetuksesta tiistaina päivällä.

Nyt minulla on kokonainen viikonloppu edessä ilman jääkaappia. Tai voin ainakin ajatella, ettei minulla ole jääkaappia vaikka terassilla onkin miinus kolmen ja plus kymmenen välinen viileys/kylmyys. Hyvä puoli on se, että joudun (pakosti) syömään ulkona. Huono puoli on se, etten pääse rakkaimman harrastukseni pariin. Se on kauppojen hyllyjen ympärillä kierteleminen, hintojen vertailu, kaiken tarpeellisen osteleminen ja intuitiivinen ruoanlaitto. Sen sijaan on keksittävä jotain virkistävää. Ehkä pitää mennä Hakametsään jään reunalle, lenkille, sutimaan taluja ja sitä rataa. Ainahan jotain sijaistoimintoja löytyy yhdeksi viikonlopuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti