maanantai 24. maaliskuuta 2014

Sotesopu

Yllättävää ja kiinnostavaa oli Sote-uudiostuksen sopu hallituksen ja opposition välillä. Hallitus antoii periksi sote-uudistuksen sitomisen kuntauudistukseen. Kuitenkin, jos ajatellaan nyt tehtyä ratkaisia, päätösvaltaa on minimaalisen vähän pienillä kunnilla. Tämä on silmänkääntötemppu keskustapuolueen kannattajille. Nyt päätösvalta tulee viidelle yliopistollisen keskussairaalan alueelle. Suuret kaupungit tulevat käytännössä nimeämään edustajansa toimialueen luottamiselimille. Pienille kunnille jää nyt päätösvaltaa omien kerhojen toiminnan järjestämisestä. Kun vielä Perusopetus siirretään suuralueille, voivat pikkukunnat puuhastella kokouksissaan vaikka julkilausumia.

Ranskassa pidettiin paikallisvaalit. Siellä valittiin 36.000 pormestaria isoista pieniin kuntiin. Tälläkin tavoin voidaan rakentaa kuntaorganisaatiota. Pormestari vastaa kuntalaisten hyvinvoinnista, olemalla jonkinlainen edusmies. Ilman sen suurempaa päätösvaltaa tai rahaa. Tässä voi olla Suomenkin kuntauudistuksen uuden sisällön kultainen jyvä. Annetaan pikkukuntien puuhailla omiaan ilman, että annetaan sinne tehtäviä tai rahaa. Nyt tehty sote-uudistus on sen suuntainen ratkaisu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti