lauantai 1. joulukuuta 2012

Liukkaalla kelillä

Liukaaseen keliin suhtaudutaan usein varsin kielteisesti. Tämä on ikävä kyllä totta ja kertoo myös meidän negatiivislähtöisestä ajattelustamme. Liukkailla on myös hyviä puolia ja liukasta keliä kannattaa hyödyntää.

Lapset ovat tässä ennakkoluulottomia ja osaavat hyödyntää liukkauden elementtiä. Ikean kasseista saa hyviä liukupusseja ja mäkisen kadun jalkakäytävästä saa hulppeat vauhdit. Riskinä on tietysti kelata kumoon ohikulkeville aikuisia (mummoja) tai luisua ohiajavan auton alle, mutta joku laskijoista voi toimia lippumiehenä ja ohjailla kisaa.

Meille aikuisille liukas keli voi tarjota hauskoja hetkiä vakuutusyhtiön parissa. Monella on jäänyt hampaankoloon yhtiöiden liian pienet korvaukset. Tunnettu tosiasia on, että vakuutusmaksuista pidetään viimeisen päälle kiinni, mutta korvaukset supistuvat aina jollakin vakuutussopimuksen pykälän 137 ö perusteella. Tämän kymmensivuisen, pienellä präntillä kirjoitetun kompurakielisen munkkilatinan sisältö on aina sinua vastaan, tapahtui sitten mikä onnettomuus tahansa.

Nyt voi kuitenkin liukastella kadulla. Jos jalka on valmiiksi kipeä ja kyynärsauvat plakkarissa, kannatta lähteä reippaasti ulkoilemaan. Kulman takaa saattaa pyyhältää kauppakasseilla ladattu ylienerginen perheenemäntä. Nivelsiteet vioittuvat, selkäranka nyrjähtää ja polvi paukahtaa. Hiljaisella kadulla voi kepitellä yksinkin ja hakea lumen alla odottavaa jäistä kohtaa, joka antaa nopean retkahduksen selälleen. Lonkka, olkapää, kyynerpää, solisluu ja kaikki muutkin jäsenet vaurioituvat ja aiheuttavat pysyvän säryn ja kivun. Sitä voi sitten käydä valittamassa ensiavussa, terveyskeskuksessa ja työterveyshuollossa. Katolle kertyy myös tukevia lumitöyräitä. Niitä pudotellessa tikkaat kaatuvat, turvavarusteet katkeavat ja liukas kattopinnoite yllättää. Putoat kohtalokkaasti kovalle betonille ja vaikutukset ovat ennennäkemättömät. Pahinta on se, ettei fyysisiä vammoja ole nähtävissä, mutta kipuja ja henkisiä vaurioita sitäkin enemmän.

Vakuutusyhtiön kanssa saa hyvän skaban aikaan ja puolen vuoden - vuoden kuluttua tulee päätöksiä, joista voi taas valittaa vakuutusoikeuteen, vakuutushovioikeuteen, vakuutuskorkeimpaanoikeuteen, vakuutuksen oikeusturvalautakuntaa, Euroopan ja maailman vakuutuksen ihmisoikeustuomioistuimeen ja mitä niitä nyt on. Oikeusapua annetaan myös maksutta, joten tätä voi pitää iloisena uutena roolileikkiharrastuksena, jossa itse olet uhri ja kaikki muut syyllisiä.

Liukkaus voidaan nähdä uudesta näkökulmasta potentiaalisena tulevaisuuden mahdollisuutena. Tämä jalostaa ihmismieltä ja lisää innovatiivistä ajattelutapaa. Siinä mieli piristyy ja sielu saa ravintoa. Mikä voikaan olla enää hauskempaa ja samanaikaisesti hyödyllistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti