tiistai 11. joulukuuta 2012

Häkämies heittää häkää

Entinen ministeri ja nykyinen työnantajamies Häkämies (onkohan pää mennyt sekaisin häästä) ehdottanut, että työaikaa pitäisi lisätä. Kiinnostava näkökulma. Sehän johtaisi siihen, duunareille pitäisi maksaa palkkaa enemmän. Kuka nyt tekisi enemmän työtä, jos ei saa lisää liksaa ? No, työaika on vähentynyt kuusikymmentäluvun 40 tunnista nykyiseen reiluun 32 tuntiin. Varttuneet lukijat muistelevat kuuskytluvun työkulttuuria. Tai seiskytluvun, kahdeksankummentäluvun työkulttuuria. Siinä on huisi ero. Ennenkaikkea tehokkuudessa. Oletetaan, että työaikaa lisätään vaikka parilla tunnilla viikossa. Mitä siitä seuraisi ? Nykyisellä tehokkustyylillä, eläkeikä alkaisi taas laskea. Kovatahtinen työ söisi työntekijöitä ja eläkeelle lähdettäisiin aikaisemmin. Samalla eläkekulut kasvaisivat.

Oletan että Häkämies haluaa heittää työmarkkinoille häkää. Kyse on palkankorotusten estämisestä. Siinä asiassa on tärkeää heittää häkää peliin. Tässä tilanteessa odottaisi, että yritettäisiin edes saada jotakin uudenlaista yhteiskunnallisesti järkevää tulosta. Häkä ei nyt auta Suomen kansantaloutta. Sen luulisi ex-ministerinkin ymmärtävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti