Jani Kaaron kolumni heimolaisuudesta virkisti aivojani. Tämä kirjoitus oli Hesarissa. Olen tässä asiassa osaheimolainen hänen kanssaan. Tärkeitä huomioita nuorelta ihmiseltä. Olen ollut nuorempana heimolainen. Vanhemmiten on ajattelu muuttunut yksilöllisen suuntaan. Samaa suuntaa on ollut huomattavissa koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Yksilöllisyydestä on tullut painava arvo. Vapaus on sen korkein muoto. Nykyisin julkisuudessa kaivataan myös yhteisöllisyyttä tai yhteisvastuuta. Se lienee heimolaisuuden yksi osa. Itse ajattelen individualismia jonkinlaisena oikeutena tai vapautensa. Kun on elänyt ja ajatellut yleisen edun, lasten edun, yhteiskunnan edun sun muun edun nimissä, tuntuu ruhtinaalliselta ajatella vain itseään ja omia halujaan. Sen myöntäminen on myös vapauttavaa. Kun on kohtalaisen iäkäs, se tuntuu palkinnolta, jonka on ansainnut.
Yksilöllisyys voi olla myös kriisin paikka. Usein suuret yksilöt eivät sulata muita yksilöitä. Vahvat egot kaipaavat enemmänkin myötäilijöitä ja saattavat synnyttää heimolaisuutta. Monta värikästä persoonaa sekoittaa kaikenlaiset pasmat. Usein sanotaan, että kyllä tämä yhteisö yhden hullun kestää, muttei useampia.
Kokonaat toinen näkökulma asiaan tulee kun ajatellaan ihmisten vaurautta ja koulutusta. Tai köyhyyttä ja kouluttamattomuutta. Kärsivä, sairas, köyhä tai sorrettu ihminen ei hirveästi piittaa siitä onko jokin filosofia kohdallaan vai ei. Täydellä vatsalla on helpompi pohdiskella vapautta ja yksilöllisyyttä. Heimolaisuuden merkitys ja voima onkin isossa massassa. Otetaan vaikka esimerkiksi viime vuosien muutokset arabimaissa. Siellä on ollut vahva heimolaisuus vallalla ja sen seurauksena on saatu muutoksia aikaan. Hyviä vai huonoja ? Sen aika näyttää. Toki nälkäinen ihminen hakee varmasti yksilöllisiä ratkaisuja, mutta tarttuu varmasti muiden samanlaisten vaatimuksiin. Koulutuksen merkitys on myös suuri. Yksilölliset ihmiset ovbat varmasti koulutetumpia ja koulutuksen kautta tulee laaja-alaisempaa ajattelua ja mahdollisuuksia. Muttei sekään mikään tae ole.
Kuitenkin heimolaisuuden uusia ilmiöitä on myös tänä päivänä vahvasti esillä. Puhutaan sitten ekologiasta. ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksista, kansallisaatteista, vähemmistöistä tai vaikka joukkueurheilun fanituksesta. Jälkimmäisessä näkyy hyvin yhteisöllisyyden ja yhteenkuulumisen tarve. Se perustuu tunteiden kokemiseen ja oikeassa olemisen tarpeeseen. Mutta jos miettii muitakin edellä mainittuja ilmiöitä, niissä on samaa rakennetta. Sisältö on vain huimasti erilainen.
Kaaro esittää ajatuksen, että heimolaisuuden taustalla on samaistuminen ympäristöön. Eräänlainen yhdessä selviytymisen logiikka. Varmasti näin on, mutta tällaisen makroajattelun lisäksi pitäisi myös katsella mikroelämää. Tarkoitan sillä esimerkiksi suvun, perheen, läheisten, rakastumisen jopa omantunnon vaikutuksia. Niiden jälkeen voisi saada näyttöjä heimolaisuuden ilmenemismuotoihin. Tarkoitan tällä ryhmädynamiikan ilmenemistä. Ryhmässähän on usein päävoima, tukija ja hiljainen myötäilijöiden porukka ja usein joku vastarannan kiiskikin. Juuri myötäilijät voivat olla hiljaisia ykainajatteliojoita, jotka käyttäytyvä uusissa tilanteissa arvaamattomasti. Kun johto repeilee, ryhmän käyttäytyminen repeilee myös. Samoin taitaa käydä heimolaisuudessakin.
Joka tapauksessa virkistävä avaus tähän länsimaisen elämän kulmakiveen. Yksilö vai yhteisö ? Siinä vasta kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti