lauantai 8. joulukuuta 2012

Sukkahousujen salattu maailma

Sukkahousut herättävät selkeästi kaksisuuntaisen ajatusmaailman. Sukkahousut ovat epäseksikkäät ja epämukavat vaatteet, jotka lämmittävät mukavasti pakkasella. Tämän välttämättömän pahan käyttöön ja erityisesti hankintaan liittyy parit niksit. Koska olen pitkäaikainen salasukkahousuaddikti, annan muutaman näppärän vinkin aloittelijoille.

Sukkahousupakkauksessa on taulukko, josta voi tarkistaa oman kokonsa. Taulukossa on pituuden ja painon suhde. Tee näin : katso ensin oma pituutesi. Katso sitten oma painosi. Lukujen risteyskohdassa on oikea kokosi. Helppoa ja yksinkertaista. Yllätys on se, että lyhyt 160 sentti pyylevä henkilö voi käyttää samoja sukkahousuja kuin parikymmentä kiloa kevyempi 170 senttinen ihminen. Ratkaisevaa on sääriosan pituus. Tärkeää on ostaa riittävän pitkät sukkahousut. Lyhyet sukkahousut valuvat alas vaikka mitä tekisi. Usein kaupoissa näkee oudosti itseään kopeloivia kanssaihmisiä. Sukkahousut ovat säärestä liian lyhyet ja henkilö yrittää epätoivoisesti nostella sukkiksia.

Tämä paljastukseni tai kaapista ulostuloni, on helpottanut kovasti elämääni. Vielä jätän kertomatta salaisen paheeni panna sukkikset päähän, kävellä Siwaan ja hankkia viikonlopun eväät halvalla. Kaikkea ei kannata kertoa kerralla, sillä kaverit voivat ottaa nokkiinsa, puoliso saattaa lähteä toisen matkaan tai virkavalta alkaa soitella outoja puheluita. Silti voin avoimesti kertoa, että hypistelen usein sukkahousuja (en kerro missä ja kenen, mutta varsinkin nyt talvella) ja joskus iltaisin nautiskellen niiden riisumisessa ennen nukkumaanmenoa.

2 kommenttia:

  1. Joo kyllä mäkin käytän sukkahousuja. Eli et ole ainut sukkahousuja käyttävä mies, vaan meitä on paljon.

    VastaaPoista