torstai 19. heinäkuuta 2012

Chinatown

Katselin jostakin maksulliselta kanavalta Roman Polanskin menestysleffaa Chinatown. Pääosissa näyttelevät Jack Nicholson, Faye Dunaway ja John Huston. Leffa on tehty vuonna 1974. Yksityisetsivä tutkii vesipomon murhaa ja sotkeutuu harmaiden puuhamiesten tielle. Ei voi muuta kun ihailla Polanskin ohjaajauraa. Tässä siitä yksi esimerkki. Jo nuoruudenkuvat Veitsi vedessä, Inho ja Umpikuja sijoittuvat tietä Chinatownin, Rosemaryn painajaisen, Franticin ja Yhdeksännen portin kaltaisiin elokuviin. Oma suosikkini on Katkera Kuu, mutta siitä joskus myöhemmin. En myöskään lähde analysoimaan Polanskin ristiriitaista ja rankkaa elämäntarinaa.

Chinatown on huippuleffa, jossa asiat ovat kohdallaan. Tarkoitan elokuvan osa-alueita. Näyttelijävalinnat ovat oivallisia. Samoin kulkeva juoni. Polanskin elokuvissa on jotain uskottavaa ja samalla kiinnostavan todellista. Ne tempaavasti katselijan mukaan. Elokuvan käänteet ovat yllätyksellisiä. Tässä sitä ovat isä ja tytär, joilla on yhteinen lapsi. Chinatownia katselen kolmatta tai neljättä kertaa, mutta jotenkin se imee mukaansa. Siinä on hyvän leffan tunnusmerkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti