Pori oli uudistanut ilmeensä. Lisää lavoja, esiintyjiä ja anniskelualueita. Esiintymislavoja oli kolme. Päälavan viereen oli rakennettu iso nurmilava. Hieman viereisen lavojen saundchekit häiritsivät esiintyjiä, mutta ehkä kolmessa päivässä asialle tehdään jotain. Kolmas lava oli vanha päälava eli lokkilava. Sinne tarvitsi pienen kävelymatkan. Kolmella lavalla oli esiintyjiä limitetty yhteensä kolmetoista. Kaikkia ei pystynyt millään kuulemaan, ellei ryntäillyt paikasta toiseen. Piti tehdä valintoja. Jazzia oli kovin vähän, mikä hieman ärsytti meikäläistä, koska olen pesunkestävä jazzfriikki. Ohjelmistossa oli muutama ulkomailta roudattu puoliraaka hissibändi. Niiden tilalla olisin kuunnellut vaikka hyvää ja halpaa suomalaista jazzia. Kokonaisuutena paketti oli kuitenkin hyvä. Monet esiintyjät olivat itseäni vanhempia, joka tarkoittaa hyvin vanhoja soittajia. Nuorissa soittajissa olisi myös uutta ilmettä ja jazzelixiriä.
Paljon kohua viime viikkoina herättänyt omien juomien tuontikielto hoidettii hienovaraisesti turvatarkastuksella. Kasseja ei menty kopeloimaan. Anniskelualueita oli useita. Pääanniskelualueen juomapullojen tarkistus oli sensijaan tiukka, jostain syystä. Hinnat olivat kohtuuliset. Viinipullo maksoi parikymppiä ja sen loputtua myytiin kalliimpaa viiniä samaan hintaan. Hieman ihmetyttää näiden myyntijonojen syntyminen. Eikö Suomessa voitaisi jossakin kokeilla riittävää myyjien määrää. Uskon, että sillä tienaisi myyjien palkat korkojen kanssa. Ihmiset kun haluavat ostaa eikä jonottaa.
Paunun bussikyyti maksoi lippuineen 88 €. Tampereen keskustorilta Kirjuriin ja konsertin jälkeen yöllä kotiin. Bussilla ajeltiin kiertotien kautta luodolle, koska Raumasiltaa ei päässyt. Se on ymmärrettävää, kun ajatellaan, että samaa reittiä kulkisi tuhansia ihmisiä ja isoja busseja. Väkeä oli torstaina ehkä 25.000 henkilöä. Mene ja tiedä. Voisin suositella tätä myös muille kuin jazzihmisille. Musiikkia kellon ympäri ei ole huono ajatus. Aili Ikonen ja Herd aloittivat puoli kaksi iltapäivällä ja Tuomari Nurmio lopetteli yöllä samoihin aikoihin.
Minulle tämä Porin keikka oli myös toisella tapaa merkittävä. Rakas blondini oli ensimmäistä kertaa Porissa (täällä entisessä jazzin mekassa). Itse aloitin porijazzit jo vuonna -68. Nyt niitä lienee plakkarissa jo lähemmäs kolmekymmentä. Rouvalla oli suu messingillä ja naama kuin Naantalin auringolla. Eikä ihme, sillä aurinko paistoi koko päivän. Taisi tykätä. Niin minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti