Gösta

Mäntän uusi valo on taidemuseo Gösta. Serlachiuksen taidesäätiö on rakennuttanut uuden museon vanhan viereen ja maksanut itse kaikki viulut, 19 miljoonaa euroa omasta pussista. Sekin on mainio kulttuuriteko. Se on itse asiassa aika pieni summa näin komeasta museosta. Osa paperitehtaan tuotoista on säätiöity taiteen hyväksi vuosien varrella ja nykyisin taidehankinnat ja museo ovat olleet omavaraisia. Museon toiminta ei tukeudu siten lipputuloihin tai avustuksiin vaan säätiön onnistuneisiin sijoituksiin. Barcelonalainen arkkitehtitoimisto voitti arkkitehtikilpailun ja jämsäläinen rakennusyhtiö väsäsi uuden helmen.

Uuden museon näyttelyissä on paljon nykyaikaa. Sellaiseksi voi laskea Superpop-näyttelyn joka esittää pop taiteen helmiä vuosien varrelta. On Warholia, Hirstiä ja Lichtensteinia ja suomalaisiakin po-artisteja kuten Linsten ja Osipow.

Muna eli Museum of No Art esittelee taiteen lieveilmiöitä. Hienot taidejulisteet (kuva) kisuttavat katsojan museoon, joka osoittautuu museokaupaksi. Otetaan siis kantaa taiteen kaupallistumiseen ja lieveilmiöihin. Samalla myös taidemuseoiden luonteeseen.

Vuosien tauon jälkeen videotaiteilija Eija-Liisa Antila on tehnyt teoksen Tutkimuksia Draaman ekologiasta. Se on pyörii yhdessä tilassa neljällä sckreenillä huoneen muodostavassa tilassa.

Eniten minua sykahdytti vanhan museon yläkertaan raahatut isot kivet, jotka ovat rekvisiittana suomalaisklassikkoja esittelevässä talon omien teosten näyttelyssä. En tiedä, miten kivet on raahattu vanhan museon yläkertaan, mutta niissä on paljon ikivoimaa ja tiettyä salaperäisyyttä.

Itselleni näyttelyt eivät sinänsä sykähdyttäneet enempi miljöö. Alku on varmasti ollut hankalaa. Sisällön tuottaminen on säätiön päätarkoitus, eikä haluta kilpailla suurten keskusten näyttelyiden kanssa. Mutta mitä sitten voidaan tehdä ? Missä on Mäntän Göstan oma polku ? Mitä se sitten tarkoittaa, siitä saadaan nähdä tulevaisuudessa enemmän. Tänne kannattaa tehdä sunnuntaiajelu tai kulttuuriretki. Paljon on nähtävää hienossa ympäristössä.