Sunnuntai-iltapäivän hetket koittivat, kun Trio Reijseger Fraanje Sylla kapusi lavalle. Hollantilais-senegalilainen ryhmä osasi yllättää. Celloa soittanut Ernst Reijseger oli melkoinen velho, joka taikoi sellostaan välillä basson väliin kitaran. Harman Fraanje toi pianolla harmoniaa ja raikkautta trion musisointiin. Voimakasääninen Mola Sylla oli kuin afrikkalainen ylipappi, joka väliillä itki, siunasi, messusi ja iloitsi maailman menoa. Yllätyksellinen musiikkikokemus ja positiivinen sellainen. Reijsegerin vapaa ja rajaton soitto kahlitsi ainakin minut elämyksen partaalle.
Maailmanmies Jack DeJohnette oli taas takaisin Tampereella. Taisi olla neljäs kerta. Nyt fonistina Don Byron. Maailmanmieheltä sopiikin odottaa maailman tasoa. Sitä kuultiinkin. Jo Lassya kuunnellessa ajattelin, että nyt ollaan saavutettu Suomessakin maailman kärki. Mutta tämä bändi osoitti, että kärki on vielä kaukana. Rumpali DeJohnetten huikea taito ohjaili koko ryhmää huomaamattomasti omille teilleen. Koko bändi oli täynnä omien soittimiensa mestareita. Ihastuin huomaamattomasti esiintyneen basisti Jerome Harrisiin. Hän kuljeskeli omia polkujaan, kuitenkin myötäillen ryhmän musiikkia. Pianisti-kosketinsoittaja-trumpetisti George Collihan on sävykäs ja väliin esiintunkeva solisti. Joukon komistuksena fonisti-klarinetisti Don Byron. Hän on alan aatelia ja luritteli maukkaasti sekä tenorilla että ohutäänisellä klarinetilla (tai mikä lie e-saxofoni).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti