Korkkasin pyöräilykauden tänään. Tulin pyörällä töihin. Keli oli aurinkoinen ja tuuleton. Samanlaiset ilmiöt olivat pyöräilymaailmassa kuin aikaisempinakin vuosina.
Kypärää käyttää hieman yli kolmannes pyöräilijoistä. Meitä kovapäisiä on edelleen yli puolet. Jotenkin en vaan saa sitä päähäni. Siis ajatusta ja kypärää. Nopeudet ovat kasvaneet, samoin liikennemäärät. Mutta pitänee saada ensin asfaltti-ihottumaa, ennenkuin järkeä pääsee päähän.
Kovavauhtiset naiset jatkavat valitsemallaan tiellä. Tänään vaalenpunaisella, vaihteettomalla Jopolla pyöräillyt nuori nainen paineli kevyesti ohi. Painoa oli yli omani eli yli sallitun määrän. Mutta pyörä kulki kuin moottorin voimalla. Aikuisia nuoria herroja kiitää ohi niin paljon, ettei jaksa edes kertoa.
Kaikesta tästä huolimatta olen ylpeä itsestäni ja aion pyöräillä jatkossakin. Siihen on vankat syyt. Painoa on rutosti yli sallitun määrän. Minun polkupyörässäni on painorajoitin. Jos aion polkea, pitää paino saada sallittuun määrään. Muuten joudun ajamaan autolla tai buissilla. Sitten kärsisin henkisiä tuskia ja vaivoja. Vanhentuvalla ihmiselle, kuten minulla, on tarve saada jotain aikaan. Kun tekee jotain fyysistä, kroppa luulee, että teen jotain tärkeää ja hyödyllistä. En viisti kertoa sille, että se nyt on vaan paikasta toiseen siirtymistä. Ei sen kummempaa. Kroppa on kuitenkin tyytyväinen ja saa myös fiiliksen nousemaan.
Tällä viikolla on luvattu ihan komiaa keliä (huomatkaa pohjalainen korostus sanoissani. Tauti on levinnut jo tähänkin karjalaispoikaan). Hyvän sään myötä yritän pitää kiinni lihan ja hengen liitosta eli työmatkapyöräilystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti