Kaikenlainen taiteen varastaminen ja parastaminen on aika tavallista. Lähes kaikilla taiteen aloilla kuten musiikissa, kuvataiteissa, näyttelemisessä ja kijoittamisessa tätä tapahtuu. Usein pienissä määrin, joskus myös huomaamattomasti. Vaikutelmia tulee pakostakin ja siinä kopioimisen luonne on veteen piirretty viiva. Marimekon tapauksessa kopiointi on aivan suoraa. Marimekon suunnittelijan Kristiina Isolan kopiointi ei ole mitään vaikutelmaa vaan suoraa kopiointia. Lisäksi tässä on kyse teollisesta taiteesta. Tällä taiteella myydään verhoja ja ompa Marimekko maalannut Finnairin koneisiinkin mainoksina näitä ukrainalaisen kansantaioteilijan suunnittelemia ja Kristiina Isolan tuottamia puita. Tässä voi nähdä sekä taloudellisia että moraalisia näkökulmia.
Taloudellisesti katsottuna Isola on saanut suunnittelupalkkioita kopioinnista. Ne rahat tai ainakin osa niistä kuuluisivat alkuperäiselle tekijälle. Se puoli on varmasti mahdollista sopia, vaikka tekijä Maria Primatchenko onkin kuollut 1997. Omaisia ainakin luulisi olevan. Se on tässä pienempi murhe. Marimekko yrityksenä saa aika lailla vettä niskaansa ja joutuu punnitesemaa seuraavia siirtojaan maineensa pelastamiseksi.
Moraalinen puoli on sitten ihan oma juttunsa. Kenen taiteilijan uskottavuus kestää kopiointia. Tällä saa ikuisen kopioijan leiman. Tulevat työt katsotaan suurennuslasin läpi. Yleisön silmissä kopioija on aina kopioija. Nyt akletaan tarkastelemaan Isolan aikaisempian tuotoksia. Vain nimenmuutos voisi pelastaa taiteilijan. Anteeksipyynnöllä ei ole paljon muuta merkitystä kuin jalo pelastautumisyritys. Työpaikka lähtee melko varmasti alta. Tai jos eläkepäivät ovat lähellä, niin sitten sinne.
Jos jotain positiivista tästä hakee, niin kansantaiteilija ja naivisti Maria Primachenko on saanut tahtomattaan melkoista mainetta töilleen.
Lisää tulee lunta marimekon tupaan. Muotoilija Maria Jauhiaisen Ginkgo-piirrosta on myös käytetty Marimekon kuosissa. Yhdennäköisyys on ilmeinen. Tämä näyttää olevan talon tapa.
VastaaPoista