Näyttää olevan jonkinlainen kansantauti tämä Euroviisumenestykseen uskominen. Toki se on positiivista toiveikkuutta. Olemme taas palanneet lähelle jumbosijaa. Toki selvitämme karsinnat. ja olimmehan neljänkymmenen sakissa kahdeskymmenesneljäs. Mutta ei tullut voittoa, ei tullut pisteitä naapureilta, ei tullut huomiota, eikä tullut sympatiaa. Marry me oli tyhjä renkutus. Harmittaa, ettei vielä tyhjänpäiväisempi renkutus, Kreikan "ilmaista alkoholia", jäänyt meidän taakse. Samaa voi sanoa Unkarista.
Kärkimaiden biiseissä voi huomata pari asiaa. Ne ovat sävelletty hyvin. Ne ovat myös sovitettu kuten huippuhitit konsanaan. Esittäjät ovat kovan luokan laulajia. Krista oli iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Mutta näissä kisoissa se riittää parinkymmenen huonommalle puolelle.
Meidän on tultava alas toiveiden tornista ja katsottava asiaa oman musiikkiteollisuutemme (?) kautta. Parhaat voimat pitäisi saada liikkeelle. Mutta riittääkö sekään. Voi olla, että peräkylän musiikkituotanto tuottaa parhaimmillaan loppukilpailuun yltäviä esityksiä. Siihen on tyytyminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti