torstai 30. toukokuuta 2013

Laihiksella

Kesälomamatka lähestyy, ruoka ja juoma maistuvat, vatsa pullistuu ja vaaka näyttää ennätyslukemia. Siinä yksikertainen syy laihduttamiseen. Oma sessioni alkoi, kun hätä oli jo housuissa. Mutta alkoi kumminkin. Parempi myöhään... En ole oikein dietti-ihmisiä. Jotenkin ruokaaineiden rajoittaminen, karppamiset sun muut tuntuvat toisenlaisten ihmisten maailmalta. Ei minun. Pitäisi välttää valkeaa leipää, pullaa, sokeria, rasvoja, riisiä, perunaa, voita, kermaa, limsa jne. Ei se ole kiinnostavaa.

Oma laihdutukseni pohjautuu kahteen asiaan. Liikunnan lisäämiseen ja syömisen vähentämiseen. Filosofiselta ja mentaaliselta puolelta katsottuna tarkoituksena on saada aikaan virtaus. Samalla tavoin kuin ihminen täyttää itseään pikku hiljaa, samalla tavalla yritän tyhjentää itseäni. Siinä on tarkoituksena saada kroppaan virtauksen tunnetta. Se tuntuu olon kevenemisenä, jaksamisena, oikeana väsymisenä, lepona, itsensä hallitsemisena. Sen tunteminen lisää motivaatiota ja kannustaa jatkamaan. Samanlainen, joskin voimakkaampi tunne tulee paastotessa. Paasto on kuitenkin kovempaa itsehillintää ja rajoittamista. Se on myös yksinäisen ihmisen hommaa. Omassa laihduttamiusessa kaikki on sallittua pienessä määrin ja lisänä on päivittäinen liikunta.

Liikunta voi olla pyöräilyä, hölkkää kävelyä, siivousta, pihatöitä, mitä liikkumista vaan missä tulee hiki. Työmatkapyöräily on hyvä liikunnan muoto. Menomatkalla on runsaasti alamäkia ja paluumatkalla on vastaavasti pari julmettua ylämäkeä. Niiden jälkeen olen hiestä märkä ja uupunut. Kävely-hölkkä on myös hyvää liikuntaa. Matkan pitää olla kyllä yli kolme kilometria. Punttisali, uinti, voimistelu ovat myös hyviä. Imurointi, lattioiden ja ikkunoiden jynssäys, mattojen pesu, puutarhan rapsuttelu, haravointi, marjojen poimiminen, puiden pilkkominen jne ovat kaikki hyvää hyötyliikuntaa. Tärkeää on tehdä sitä päivittäin. Kannattaa tehdä erilaisia asioita, niin ei ala kyllästyttämään.

Syön vähän ja epäsäännöllisiin aikoihin. Haluan tuntea nälän tunteen ja välttää täyden olon tunnetta. Täysi olo on härskiintymistä ja voimattomuutta. Pienet ruoka-annokset pitävät olon ja liikkeen keveänä. En rajoita itseltäni mitään ruoka-aineita, mutta huomaan, että näkkileipä ja hedelmät maistuvat usein. Samoin kraanavesi. Eilen söin kaksi juustotäytettyä krosanttia, kolme keksiä, omenan, viinirypäleitä, neljä nuggetti, palan halvaa, desin rahkaa ja

Neljässä päivässä paino on pudonnut vain 1-1,5 kg. se on vähän, mutta kuitenkin jotain. Kolmen viikon tavoitteena on 4 kg. Siis lauantaina 15.6. painan... Enpä kerrokaan. Jotain salaisuuksia piitää olla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti