perjantai 3. toukokuuta 2013

Hämeenlinna

Tieni vei Hämeenlinnaan. Tarkoitukseni on tutkia mikä on Hämeenlinnan päivän kunto. Hyvin on alkanut, sillä aurinko on paistanut ja pankin edessä on ollut jonoa. Koska olen Raatihuoneella, uskon saavani jotain sisäpiirin tietoa tästä linnakaupungista.

Hämeen linna on Hämeenlinnan symboli. Tarkkaa rakennusajankohtaa ei tiedetä, mutta rakentamisen otaksutaan tapahtuneen 1300-luvulla. Silloin rakennettiin saarelle kivestä linnoitus. Myöhemmin rakennettiin varsinainen linna tiilestä. Linna on toiminut vankilana 1837 - 1972. Linnaa on restauroitu valtion museoviraston rahoituksella 1953 - 1988. Nykyisin linnassa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaista kulttuuritoimintaa kuten Wanaja festivaali ja Keskiaikamarkkinat.

Aulanko on hieno luonnonpuisto, jossa on monenlaista puistoa ja metsikköä, mersäpolkuja, ankkalampi, kivinen näkötorni huipulla. Alapuolella on legendaarinen Aulanko-hotelli golfkenttineen.

Ahvenistolla moottoriradalla ajetaan kovaa jokamiesluokassa ja kartingissa. Ahvenistolla on myös maauimala, joka rakennettiin Helsingin Olympialaisiin. Nykyisin sitä käytetään vajaa kymmenen kertaa kesässä. Ahvenistolla on myös hyppyrimäki ja jäähalli. Jäähallissa on sikakatsomo. Se ei ole varattu sioille vaan katsomossa saa huutaa sikamaisuuksia. Jäähallissa pelaa HPK, joka on pärjännyt viime vuosina kotimaan liigassa ihan kohtuullisesti.

Uusi Hämeenlinna pitää sisällään Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen. Asukkaita on 66.000 henkilöä. Kuntarakenneuudistus on siis toteutettu jo täällä Hämeenlinnassa.

Hämeenlinna on entinen läänin pääkaupunki. Nyt kun vanha läänijärjestelmä on muuttunut ely-ja avi-keskukseksi, myös Hämeenlinna on vaatimattomampi hallintokeskus. Osa identiteettiä on muuttunut. Se on ehkä myös hyväksi Hämeenlinnalle.

Yhteenvetona totean, että Hämeenlinna on kaikella tavalla hyvä ja sopiva kaupunki. Ehkä sen takia myös hieman tylsä ja väritön.

Päätän raporttini Hämeenlinnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti