Tampere Biennalen konsertissa Kivenmurskaajat esiteltiin neljää erilaista sävellystä ja säveltäjää. Tampereen Filharmonia soitteli nykymysiikkia Anna-Maria Helsingin johdolla. Musiikki oli Harri Vuoren, Jukka Tiensuun, Usko Meriläisen ja Pertu Haapasen (uusi ääniraita) tuotantoa.
Harri Vuoren Die Elfemusik on saanut innoituksensa 1900-luvun alussa tekemistä keijututkimuksista puutarhassa. Vuoren herkät ötökkäpörinät yhdistyneenä pehmeään jopa hivelevään untuvaseittiin, saivat koko suuren salin unenomaiseen haavemaailmaan. Orkesteri oli haavemaailman takaaja ja ymmärsi hyvin Vuoren sanoman.
Jukka Tiensuu oli säveltänyt konserton Hou viulisti Cho-Liang Linille. Taiwanilainen viulisti olikin tekniikan ihmelapsi. Ei mikää tunnelmoiva Perlman, mutta Tiensuun musiikki on myös kaukana romantiikasta ja tunteista. Silti musiikki on myös kaukana kylmästä tai teknisestä. Viulun ja kamariorkesterin yhteistyö oli illan nautinnollisinta musisointia. Tiensuu on vivahteikas ja monipuolinen tilannekuvien luoja ja hänen vahvuutensa on eri instrumenttien painotukset saman teoksen sisällä. Tunnelmat vaihtelevat ja välillä myös solisti uitetaan orkesterin sisään. Oikein hieno säveltäjä. Jos jotain saisi toivoa joulupukilta, niin tämänkaltainen sävellys olisi hieno kuulla sovitettuna kokonaiselle orkesterille. Soundit ja ulottuvuudet olisivat vielä laajemmat.
Usko Meriläisen sävellys Kivenmurskaajat sai visuaalisen kuvituksen Arvo Ahlroosin elokuvasta Super M - konsertto murhaajalle. Itse jäin katselemaan Ahlroosin Tampereen purkamista ja musiikki jäi taka-alalle. Väliin dramaattiset purkukuvat saivat äkillisiä käänteitä ja toisaalla soiteltiin Sibeliusta. Jotenkin Meriläisen musiikki jäi kuvittajaksi ja taka-alalle. Se oli kuitenkin voimallista ja väliin yllättävääkin.
Perttu Haapasen sävellys elokuvaan Hanasaari A oli Tampereen Filharmonian tilaus. Hanasaari A on Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen vuonna 2009 tekemä lyhytelokuva. Haapasen musiikki oli illan toiseksi parasta antia. Hienosti elokuva komppasi musiikkia ja musiikki komppasi kuvaa. Orkesteriääniraita tarkoittanee elokuvan musiikkia. Niin sen itse tulkitsen. Haapasen musiikki oli notkeaa, irtonaista ja kuitenkin kokonaista. Kuvaan säveltäminen lienee helpompaa kuin mielikuvaan säveltäminen. Niin ainakin otaksun. Se ei suinkaan vähennä Haapasen suoritusta. Anna-Maria Helsing jaksoi piiskata orkesterin tarkkaan ja täsmälliseen suoritukseen vielä Haapasenkin musiikissa.
Kysyn vielä, kun en tunne tätä konserttimusiikin traditiota (olen näissä konserteissa uusilla vesillä), miksi naiskapellimestari pukeutuu kuin miehet. Varsinkin tällainen näyttävän näköinen nainen. Onko Jorma Panulan naiskapellimestareita koskeva kommentti tämän näköistä käytännössä. Siksi esitän toisen toivomuksen. Laittakaa naiskapellimestarit hame päälle ja tukka hulmuamaan. Kyllä ne soittajat pystyvät seuraamaan tahtipuikkoa vaikka naiselta näyttävä tahtipuikon heiluttaja on kapuna. Ihan vaan kaino pyyntö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti