Maalari maalaa . . .

. . . sinistä ja punaista. Illan tullen sanoo hän. Nyt mä tahdon pelistä pois. Puh, pah, pelistä pois.

Olen maalannut kuukauden kolmea taulua. Lyhyesti sanottuna kriisistä kriisiin. Maalaamisessa kriisi tarkoittaa umpikujan tunnetta sen jälkeen, kun on luullut maalaavansa jotain kekseliästä. No, kerronpa tästä maalaamiseen kriisistä joitain vaiheita.

Kaikki alkoi Utrechtissa. Kävin museossa nimeltä Aamu. Se on Aboriginal Art Museum of Utrecht. Museossa on Australian alkuperäiskansan aboriginaalien taidetta. Jotkut hollantilaiset keräilijät ovat keränneet taidetta, perustaneet museon ja esittelevät alkuperäiskansan taiteilijoiden taidetta. Siis nykytaidetta. Innostuin asiasta ja sain idean maalata pohjat, joihin tuttavani, sukulaiset ja kaikki vierailijat voisivat tehdä omaa taidetta. Ajatus oli tehdä kollektiivinen taideteos, jota ohjaisin ainoastaan antamalla vapaat kädet ja kertomalla aboriginaalien taiteesta. Ja maalaamalla itsekin. Aboriginaalien taiteessa on väriskaala valkeasta, okraan ja punaiseen. Myös mustaa käytetään. Kiinnostavaa ovat kuitenkin pisteet tai sanoisinko pyörylät tai pistejonot. Tai ovatko ne pistejonoja ? Joka tapauksessa pisteet ja värit muodostavat ikäänkuin maaperäkentän. Niin ainakin itse ajattelen.

Maalasin pohjat ja aloin tekemään pisteitä ja pyörylöitä. Pian huomasin olevani kriisissä. Tulos näytti kamalalta. Sitten jatkoin tiiviimpiä ja isompia pyörylöitä. Taas tuli epätoivoinen olo. Sitten tein ison ympyrän ja maalasin valkealle pohjalle timantin. Siis sellaisen, joita olin tehnyt aiemmin avaruusaiheisina "timanttien synty" maalauksiin. Näytti hieman paremmalta, mutta ei lainkaan hyvältä. Jälki oli suttuista ja epäterävää. Sitten ostin Alkosta tölkin Aussi punkkua. Viinipurtilo (litran pahvitölkki) oli koristeltu aboriginaalien värein ja pistejonoin. Viikonlopun jälkeen aloin maalaamaan pistejonoja purtilon innoittamana. Jälki oli parempaa, mutta suttuista edelleen. Seuraavaksi selvensin pisteitä ja tein muutamia suurempi mylpyröitä. Näytti paremmalta, muttei hyvältä ollenkaan.

Tätä on nyt jatkunut about kuukauden. Menen maalaushuoneeseen. Katson maalaamiani kuvia ja päätän tehdä jotain uutta. Sitten teen sen ja pääni on aivan täynnä. Uppoudun pisteisiin enkä näe maalausten kokonaisuutta. Menen pois ja tulen hetken kuluttua uudelleen. Näen taas jotain yksityiskohtia ja väännän uutta. Olen kuitenkin koko ajan heikoilla jäillä. Tyytymätön. Väriä on vaikka muille jakaa. Kollektiivisuudesta jouduin luopumaan jo muutaman päivän jälkeen. Samoin aboriginaalien perinteestä.

Tällaista on maalaamiseen arki. Hyvä idea katoaa. Vilahtaa esiin uuden näköisenä ja katoaa uudelleen. Siksi tämä on niin kiinnostavaa. Tähdenlennosta on vaikea saada otetta, mutta joskus se onnistuu.

Nyt maalaan asuntoni alkuperäismaalarin värikooodilla. Siis oppimallani väriskaalalla. Omalla skaalallani, joka on ainoa tyypillinen ilmenemismuoto töissäni. Suomeksi sanottuna käytän koko väriskaalaa. Olen jatkuvasti ahkera, tyytymätön ja uudelleen toiveikas. Joskus tämä päättyy ja uskon edelleen, että kaikki päättyy onnellisesti. Onnellisuus tarkoittaa tyytyväisyyttä. Toisin sanoen maalaaminen päättyy kun tekijä on tyytyväinen eikä työ kutsu enää jatkamaan. Nyt se kutsuu jatkuvasti ja vaivaa päätäni. Se vaivaa myös käsiäni ja pensselillä. Loppua ei näy. Tarvitsen jonkun idean,jotta voin puhaltaa pilliin.