keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Viikon syylliset: Taru Tujunen, Tuukka Temonen, Kirsi Piha, Sauli...

Viikon ravistelevin uutinen tulee elokuvamaailmasta. Maailmallakin menestystä saavuttanut kohuelokuva "Pressantekijät" on joutunut sisäisten ristiriitojen vyöryyn. Elokuvan kaikista asioista on tullut skandaali toisen perään. Tosin, pahantahtoiset kielet kertovat, että kyse on uudenlaisesta markkinointikikasta. Nyt kuitenkin pelätään, ettei Oscar-ehdokkuudesta voi enää puhua.

Elokuvan vuorosanojen oikeuksista on tullut sopimuskiista ja se joudutaan käsittelemään oikeudessa. Siitä tullaan tekemään uusi elokuva nimeltään "Pressantekijät II: Oikeustaistelu". Pääosissa elokuvan ohjannut Temonen ja puoluesihteeri Tujunen sekä maan parhaimmat juristit.

Kampanjan tiedotuspäällikkö Piha sanoi elokuvassa, että ehdokas Niinistö pelkää itse eniten häviävänsä. Se on hyvää dramatiikkaa. Siitä tehdään uusi elokuva "Pressantekijät III: En kadu sanojani" Pääosissa kampanjan tiedotuspäällikkö Piha, kansalainen Piha ja julkkis Piha.

Itse presidentti Niinistö haluaa yksityiselämäänsä koskevat kuvaukset itselleen. Erityisesti kuvaus presidentin tennisottelusta, jonka hän voittaa. Helsinki-filmsin Aleksi Bardy ei ymmärrä, miksi filmi, jossa ei ole mitään, pitäisi antaa presidentille. Presidentti taas haluaa nimenomaan tämän filmin itselleen, jossa ei ole mitään. Tennispelin tuntojen pohjalta tehdään elokuva "Pressantekijät IV: Wimbledonin salaisuus". Pääosissa Helsinki-filmsin Aleksi Bardy ja itse presidentti. Mukana on myös koko joukko tennistähtiä mukaanlukien Jarkko Nieminen, Serena ja Venus Williams, Boris Becker, Björn Borg ja Jimmy Connors.

Kansan tuomio on ehdoton. Ei mitään ehdollista vaan ehdoton kakku.

!. Koko porukka joutuu tekemään elokuvan "Niinistö - melkein presidentti". Sitä ei esitetä missään, mutta siinä esiintyvät samat tekijät kuin elokuvassa "Presssantekijät". Elokuvasta nostetaan mediassa suuri kohu. Erityisesti eripuraisuutta aiheuttaa sopimisrikkomukset, vuorosanojen esittäminen ja yksityselämän kuvaaminen.

#. Presidentti haluaa nähdä tämä elokuvan. Tämän elokuvan lähellä presidentti haluaa olla pitkään.

". Lopulta kaikki tekevät sovun ja toteavat, että "Pressantekijät", "Pressantekijät I", "Pressantekijät II", "Pressantekijät III" ja "Pressantekijät IV" olivat kaikki hyviä elokuvia ja kassaan kilahti sievoinen summa rahaa. Tai jollei rahaa, niin menestystä ja huomiota. Tai ainakin ääniä vaaleissa. Kaikki joutuvat tekemään yhdessä vielä yhteisen elokuvan nimeltään "Pressantekijät - miten se tehtiin".
Sille annetaan kaikki Jussi-palkinnot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti