keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Valtiopäivät avattiin

Jihaa !!!!

Sinänsä ei mitenkään ihmeellinen uutinen tai mitään hehkuttamista. Joulutauko oli ja meni ja kansanedustajat joutuivat palaamaan Arkadianmäelle. Valtiopäiviä istutaan siihen asti kunnes uusi eduskunta aloittaa eduskuntavaalien jälkeen ensi vuonna. Homma ei ole kuitenkaan ihan niin rankkaa, sillä eduskunta lomailee kesällä neljä kuukautta ja joulutauko kestää kaksi kuukautta. Siis tulevan kahdentoista kuukauden aikana ollaa lomilla kuusi kuukautta. Täydellä palkalla.

Joka tapauksessa valtiopäivät avattiin tiistaina perinteisesti Presidentin puheella ja oopperaillalla. Presidentti varoitti velan otosta ja puhui muutenkin symbolisia juttuja. Tänään keskiviikkona pääministeri on antanut jo selvityksen tulevien valtiopäivien hommista. Oppositio vastustaa kaikkea liikkuvaa. Sitten alkaa valiokuntatyö ja lainvalmistelu. Edessä on osan säästöistä siirtäminen seuraavalle eduskunnalle. Hallitus on onnistunut pyörtämään lähes koko hallitusohjelman, Ei haittaa. Vuoden kuluttua kansalaisilla on jälleen mahdollisuus antaa äänensä ja valita edustajansa Eduskuntaan. Sen jälkeen Keskusta pääsee hallitukseen ja kokoomus myös. Ja Ruotsalaiset ja Kristillisdemokraatit. Ehkä myös Vihreät halutaan mukaan elleivät häviä reilusti. Perussuomalaisetkin haluavat jengiin, mutta, mutta... pitäisi tulla uusi jytky ! Demarit ja Vasemmistoliitto saavat heitellä herjaa ja ehdotella mahdottomia oppositiossa.

Kuitenkin keskimäärin maassa on kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti