torstai 6. helmikuuta 2014

Fazerin appelsiinisuklaa

Joskus menneinä vuosina lensin Finnairilla jonnekin. Myyntikärryssä oli uutuustuotteena Fazerin appelsiinisuklaata. Kovasti tuntui kiinnostavalta, mutta tarjoushinta oli muistaakseni 3,5 euroa. Pihinä ihmisenä en ostanut vaan päätin odottaa. Elämä kului ja vuodet vierivät. Lentelin sinne tänne ja joskus seilailin laivoillakin, mutta yksi asia ei muuttunut: Fazerin appelsiinisuklaan hinta. Suklaa tuli myös kauppoihin ja hyllyille. Hinta oli pudonnut 2,40 €, mutta mielestäni se oli edelleen liian kallis. En ostanut enkä sen takia tiennyt minkä makuista tämä herkulliselta kuullostava suklaa maistui. Uskoin, että jonain päivänä saan tätä herkkua alle kahden euron. Eilen kävin kaupassa ja huomasin kassan repivän irti juuri kyseisistä sulkaalevyistä 30 % alennuslappuja. Kyselin, mitä hän puuhailee. Laput olivat tulleet vääriin levyihin ja hän poisteli niitä. Harmittelin ääneen. Sitten hän lupasi myydä minulle yhden levyn hintaa 1,70 €. Olin onnellinen. Vihdoinkin pääsen maistamaan tätä ihmettä.

Kannessa lukee appelsiinia ja crispejä tummassa suklaassa. Tietysti englanniksi. Suklaa on aluksi aika kovaa, mutta sulaa nopeasti ja katoaa kurkkuun. Crispejä on enemmän kuin appelsiinin makua. Tumman suklaan maku on parhaimmillaan sulana. Juuri loppu vaihe on koko jutun grande finale. Se saa maistamaan lisä, lisää, lisää. Tyydyn kuitenkin neljään palaan näin avajaisiksi. Hyvä kokemus. Kannatti odottaa. Suosittelen !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti