torstai 30. huhtikuuta 2015

Vaarallinen Vappu

Vappu voi olla vaarallinen monesta syystä. Julkisuudessa on kehoitettu kansalaisia olemaan erityisen varovaisia serpentiinien, ilmapallojen, siman ja kertakäyttögrillien kanssa. Valoitamme esimerkkien kautta mitä vaaratilanteita on aikojen kuluessa sattunut Vappuna kyseisten vappuvälineiden takia.

Serpentiini:

Pohjois-Pohjanmaalla asunut nainen sitoi serpentiiniä kaulansa ympärille. Vappujuhlinnan myötä hän päätyi uskonnollisen yhdyskunnan vappujuhliin, jossa hän leikkimielisesti sitoi serpentiiniä erään miespuolisen osanottajan kaulaan. Vuosien myötä nainen huomasi olevansa naimisissa ja kerran vuodessa raskaana. Seitsemännentoista lapsen jälkeen nainen tunsi väsymystä ja ehdotti vuoteen siirtämistä viereiseen huoneeseen. Tästä alkoi vuosia jatkuva eripura ja helpottui vasta seuraavana helluntaina tapahtuneen sovinnon ja kahdeksannentoista hedelmöityksen myötä.
Opetus: Serpentiiniä on syytä sitoa varovaisesti ja vain oman kaulan ympärille väärinkäytön välttämiseksi.

Ilmapallo:

Lappeenrannan torilla alaikäinen poika kinusi kolmannenkymmenen ilmapallon vanhemmiltaan. Kevyen painonsa ja suuren pallomäärän myötä poika nousi ilmaan. Vanhemmat eivät tapaturman pelossa antaneet poliisin ampua ilmapalloja ja saattaa poikaa turvallisesti maan pinnalle. Voimakkaan tuulen vaikutuksesta poika lensi naapurimaan puolelle eikä häntä löydetty viranomaisten yhteisponnisteluista huolimatta. Vasta viisikymmenvuotiaana poika, nyt jo aikuinen mies, lähetti Vappukortin Siperiasta, jossa hän oli suuren venäläisen avaruuskeskuksen astronauttina ja koelentäjänä.
Opetus: Vaara ja onnettomuus oli lähellä, mutta jälkiviisaana voidaan sanoa, että asiassa toimittiin oikein. Tässä tapauksessa tarinalla oli onnellinen loppu.

Sima:

Keskisuomalaisen pikkukylän mies teki simaa halkopinon takana. Myöhemmin hän joi koko satsin, joka onnettomuudeksi oli käynyttä sisältäen runsaasti alkoholia. Sen jälkeisistä tapahtumista ei miehellä ole mitään muistikuvaa, mutta Vappuna hän huomasi olevansa Perussuomalaisen puolueen kansanedustaja Keski-Suomesta. Mitään ei ollut tehtävissä vaan mies joutui Eduskuntaan, joka kokoontui kaiken lisäksi Sibelius-Akatemiassa. Tämä oli kouluja käymättömälle miehelle pelottava kokemus. Mielen järkytys oli todella lähellä.
Opetus: Kannattaa juoda sima Vappuna, sillä silloin vaalit ovat jo ohi.

Kertakäyttögrilli:

Lapissa saksalainen perhe juhli Vappua ostamalla paikallisesta S-/K-kaupasta grillin. Vappunahan aloitetaan grillauskausi. Kertakäyttögrilli oli halpa ja hyvä idea, jolla pystyisi paistamaan muutaman paketin Saksasta tuotuja wursteja. Niin tehtiinkin, mutta huonon sään takia ulkona oli kylmä ja grilli jäi valvomatta pihalle. Kuuma grilli poltti ensin wurstit, sitten läheisen pensaan, talon, kylän ja Lapin. Näin neljäkymmentäluvun tapahtumat toistuivat ikävällä tavalla. Perhe, vakuutusyhtiö ja Saksan valtio joutuivat maksamaan koko maakunnan uudelleenrakentamisen. Onneksi Lapin väki oli matkustanut Helsinkiin Havis Amandan patsaalle ja Tähtitornin mäelle juhlimaan Valpuria, eikä onnettomuus vaatinut henkilövahinkoja.
Opetus: S-ja K-kauppojen kannattaa siirtyä myymään kaasugrillejä, niistä saksalaisilla... tai no niin, ehkä sitten kuitenkin sähkögrillejä.

Näin ohjeita noudattamalla kannattaa viettää vappua ja kaikki ovat iloisia ja hyvinvoivia. Turvallista Vappua !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti