tiistai 28. huhtikuuta 2015

Salanauhoitus

Ylen uusi ohjelmasarja Salanauhoitus on saanut heti aikaan suuren mediakohun. Ensimmäisessä osassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertaa slovakialaiselle virkaveljelleen valtiovarainministereiden kokouksessa Riikassa kuinka ex-puheenjohtaja Urpilainen on aloittanut puheenjohtajakampanjan. Ulkopuolisen on helppo kuulla keskustelu ja sen yksityiskohdat. Ohjelma on uudenlaista tositv-formaattia, joka on odottanut lanseeraamistaan. Pienenä uhkana on, että Yle saa salanauhoituksen julkaisemisesta rangaistuksen. Tässä tapauksessa rangaistus voisi olla kuvauskielto EU:n kokouksissa. Tavallisesti luotattavien, mutta nimettöminä pysyttelevien lähteiden mielestä, rangaistuksia ei tule, koska maineensa kanssa kamppaileva EU pääsee hyvin esille ja kansalle tulee käsitys, että kokouksissa puhutaan oikeista salaisuuksista. myöskin Yle on palannut poliittisen viihteen kärkipaikalle uuden ohjelman myötä. Muiden TV-kanavien odotetaan seuraavan Yleä omilla salaohjelmillaan. Kiinnostuksella odotetaan keitä julkkareita esiintyy ensi viikon ohjelmassa. Niinistö, Kekkonen, Vennamo tai Soini ? Vaiko joku maailmankuulu suomalainen kuten Vesku Loiri, Paula Koivuniemi tai Krista Kosonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti