perjantai 15. helmikuuta 2013

Vantaa

Maallinen vaellukseni vei minut Vantaalle. Joudun kysymään itseltäni: onko Vantaalla omaa luonnetta. Vantaahan oli ennen Helsingin maalaiskunta. Nykyisin Vantaa on Helsingin nukkumalähiö. Melkein sama asia. Mutta onko asia näin ? Onko Vantaalla muita ominaispiirteitä, luonnetta, karaktääriä, paikallisilmettä tai muuta omaleimaista persoonaa ? Ajattelen, että ellei Vantaalla ole luonnetta, se voisi olla osa Helsinkiä.

Tiedän, että Vantaalla asuu rapiat yli parisataatuhatta ihmistä. Maahanmuuttajia on kymmenen prosenttia eli kohtuullisen paljon verrattuna muihin kaupunkeihin. Vantaa on neljänneksi suurin kaupunki Suomessa.

Varsinaista keskusta ei ole, mutta Helsinki-Vantaan lentokenttä ja Tikkurilan asema ovat kansallisesti liikenteellisiä keskuksia. Tikkurilan väritehdas ja tiedekeskus Heureka ovat Vantaalla. Vantaanjoki on aiemmin ollut Helsinginjoki ja antanut sien nimensä sekä Helsingille että Vantaalle.

Paikallista ruokaa ei löydy. Vantaan vaakunassa on kalan pyrstö. Se viitannee Vantaanjokeen. Yhteys mereen meni Helsingin ja Sipoon maakaupoissa. Julistan paremma puutteessa Vantaan paikallisherkuksi kalanpyrstökeiton. Kala pyydetään Vantaanjoesta ja fileoidaan. Fileet myydään Helsingissä Hakaniemen torilla tai hallissa. Pyrstöt leikataan irti ja pistetään pataan. Keitetään veden, voin ja suolan kanssa. Liemi tarjotaan alkuruokana. Pääruokana on pikapizza tai kebab. Jossakin tapauksessa pääruoka voi olla lihis nakilla tai grillimakkara.

Nyt, kun olen viipyillyt vuorokauden Vantaalla, voin todeta jotain. Ensinnäkin kaikki mitä Vantaasta kerrotaan on totta. Toiseksi Vantaasta tulee vielä jotain. Mitä ? En tiedä. Ehkä Suomen liikennekeskus ? Ehkä Suomen portti maailmalle ? Ehkä valtaisa nukkumakeskus ? Kaikesta tästä huolimatta ennustan, että Vantaa häviää olemasta Vantaa ja liitetään Helsinki metropoliin. Suomalaisia virtaa maakunnista, Lapista ja Kainuusta. Maahanmuuttajia virtaa Venäjältä, Virosta ja tulevaisuudessa Kiinasta. Vantaan vaakunassa voisi olla sänky.

Toivottavasti olen väärässä, sillä Vantaa näyttää olevan ihmiselle ihan hyvä paikka yöpyä, elää ja työskennellä.

Ps. Hotellin reipasta kiihtynyt asiakas oli pettynyt hotellin palveluihin, jonottamiseen, tukkeutuneeseen lavuaariin, parivuoteeseen joka piti jakaa miestyökaverin kanssa jne. Pelkäsin pahinta, mutta minulla on ollut Vantaalla ihan mukavaa. Hotellikin toimi moitteettomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti