lauantai 23. helmikuuta 2013

Skiathlon

Norjalaiset voittivat Val di Fiemman MM-kisojen naisten akiathlonin sata ensimmäistä sijaa. Kisa oli norjalisille helppo, sillä heillä oli parhaat sukset, voitelu, valmennus, ladut, lisäravinteisiin, sponsorit ja perintötekijät. Muilla hiihtäjille ei ollut mitään sanottavaa, joten emme sanokaan tähän mitään. Voittaj Björgen harmitteli, että norjalaisten voitto saattaa heittää varjonsa hiintourheilulle.

Miesten kisassa sattui paha kömmähdys, sillä Sveitsin Cologna voitti kisan. Sata seuraavaa sijaa meni norjalaisille. Mitä tapahtui, ei ole vielä selvillä. Kaiken lisäksi puolimatkassa sveitsiläinen kaatui ja putosi joukon puoliväliin. Mies voitti kuitenkin koko kisan. Norjan Hiihtoliitto on tekemässä protestin tästä voitosta. Vahva epäilys ja näyttöihin on sveitsiläisen luvattomien aineiden käytöstä. "Miten joku voi voittaa meidät. On varmasti käytetty luvattomia aineita " toteaa nimettömäksi jäänyt norjalainen hiihtovalmentaja.

Tuleva hiihdon arvokisat tullaan järjestämään Norjan mestaruuskisojen yhteydessä. Kansainvälisestä Hiihtoliitosta todetaan, ettei ole mitään järkeä kisailla hiihdossa muiden maiden hiihtäjien kanssa. Norjalaiset voittavat kaikki matkat, joten tulevissa kisoissa keskitytään lumilautailuun, yhdistettyyn ja alppilajeilhin. Mäkihyppy on toki vielä mukana. Suomen mäkimiehiä edustaa jatkossa Julia Kykkänen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti