keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Painia

Pohjanmaalla kuohuu. Kansainvälinen Olympiakomitea KOK, (Huom ! isolla, ei suomalainen konservatiivipuolue) on esittämässä painin pudottamista pois olympialajeista. Pohjanmaalla ollaan jo keräämässä junkkareita "keskustelemahan" asiasta KOKin kanssa. Totuushan on se, että Pohjanmaan pojat ovat saaneet ja saavat sivistyksensä ja elämänhallintataitonsa molskilla (= painin ja elämän perusta). Jos nyt KOKin hallitus vanhuuden hourupäissään tai nuorten cityihmisten painostuksesta poistaa painin Olympilaisten lajeista, alkaa tapahtua kummia:

1. Painijat esittävät yhteisesti haisevan vastalauseen.

2. Kaikki KOKin hallituksen jäsenet "viedähän" molskille "keskustelemahan" päätöksen muuttamisesta.

3. Kaiken maailman seinäkiipeilijät, purjelautailijat ja viherpiipertäjät lähetetään kuuhun seuraavan täyden kuun aikana.

4. Seuraavaksi KOKin pääsihteeriksi valitaan painija.

5. Pohjanmaalla, Itä-Euroopassa ja Euraasissan maissa julistetaan paini ainoaksi hyväksytyksi urheilulajiksi kaiken maailman kikkailujen sijaan.

6. Kaikki suomalaiset painijat(5) menevät molskille Eduskuntatalon eteen ja painivat yötä päivää kunnes päätös muutetaan. Arvata saattaa mikä hien haju ja pier... siitä seuraa. Kohta koko Helsinki muuttaa Vantaalle. Vastaavasti vantaalaiset muuttavat Keravalle, keravalaiset Mäntsälään jne. Koko maa alkaa muuttaa eikä kuntaliitoksia enää tarvita.

7. Suomen huippu-urheilun muutosryhmä valtaa Eduskuntatalon, Kiasman ja Rautatieaseman. Se ripustaa näyttelyn, jossa on esillä kaikki sata suomalaisten voittamaa painin olympiamitalia. Näyttelyssä on esillä myös kaikki suomalaiset painin harrastajat ja painiliiton johtajat kautta historian. UFF kerää, pesee ja silittää suomalaisten painijoiden painitrikoot. Näyttelyvierailla on mahdollisuus painia aidoissa trikoissa ja saada välitön elämys painin tunteista ja tuoksuista (aivan eri asia kuin amerikkalainen tv-sarja). Kaikki pääkaupunkiseudun koulujen oppilaat viettävät liikuntatuntinsa tässä uudessa painimuseossa.

8. Pohjanmaa julistautuu itsenäiseksi ja alkaa järjestää omia Olympiakisoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti