tiistai 9. syyskuuta 2014

Tom of Finland


Eilen julkaistiin Tom of Finland postimerkit ja avattiin hänen elämäänsä käsittelevä näyttely uudessa Postimuseossa. Touko Laaksonen, Tom of Finland, syntyi vuonna 1920 ja kuoli 1991. Hän alkoi käyttää taiteilijanimeä, koska hänen homoeroottisia piirustuksia alettiin julkaista amerikkalaisessa Physical Pictorial-lehdessä. Laaksonen oli monilahjakkuus, joka soitteli jazzia ja toimi mainospiirtäjänä. Ajan tilauksesta Laaksosen voimakkaasti korostetut miesvartalot osuivat ja tekivät näkyväksi homomiesten maailmaa ja mielikuvitusta. Tom of Finland-näyttely kuvaa Laaksosen perhettä, työtä, harrastuksia, piirustuksia ja kirjeenvaihtoa sisarensa Hely Luodon kanssa. Tom of Finlandin hahmoista on kehittynyt eräänlainen homoerotiikan symbolismi. Hieman Kippari Kallelta vaikuttavat hahmot ovat piirteiltään voimakkaan ylikorostettuja ja tihkuva voimaa ja seksuaalisuutta. Niissä on myös runsaasti miehistä ylpeyttä ja itsenäisyyttä. Kuvat ovat valokuvamaisen tarkkoja ja taitavasti piirrettyjä.

Itellan edustaja kertoi, että aloite postimerkeistä tuli Tom of Finland säätiön taholta. Itella teki päätöksen merkkien tekemisestä tammikuussa 2013. Sitä seurasi suuri salaisuus. Viime keväänä kerrottiin merkkien julkaisemisesta. Julkaistut postimerkit ovat saaneet valtaisian huomion. Suomessa keväällä osoitetut paheksuvat mielenilmaisut ovat entisestään lisänneet postimerkkien huomiota. Postimerkkejä on tilattu ympäri maailmaa ennennäkemättömällä tahdilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti