tiistai 30. syyskuuta 2014

Karkkivero

Hallitus on perunut aiemmin päättämänsä karamelliveron korotuksen. Miksi ? Aina yhtä terävät maatalous- ja karamamelliteollisuuden opiskelijat ovat selvittäneet asian todellista puolta haastattelemalla eri ministerejä.

Pääministeri Stubb
" Kotona lapset sanoivat, etteivät he enää ilkeä mennä kavereiden kanssa leffaan, jos karkit kallistuvat. Twiittasin heti hyvät uutiset lapsille. Nyt on taas kiva mennä kotiin "

Elinkeinoministeri Vapaavuori
" Kysymys on samasta asiasta. Vaikka toimittaja on muuttunut, on kyse samasta karkista. Rosatom, Telakka tai Talvivaara tai Karkkikauppa. Ei niillä ole mitään eroa. Valtio ei ole aloittamassa uutta karkkikauppaa, ellei ole muuta rahoitusta ja hyvää liikeideaa."

Valtiovarainministeri Rinne
Sovittiin porukalla, että mikäli eläkeratkaisusta saadaan sopu, annetaan tuleville eläkeläisille karkkeja halvemmalla."

Ympäristöministeri Grahn ja jotain muuta
"Vaalitkin on tulossa, joten kansa tarttee namia. Ainakin Alex on tätä mieltä. Ja sitä mieltähän minäkin olen."

Ulkoministeri Tuomioja
Lipponen ai antanut karkkia. Ahtisaari ei antanut karkkia. Paasio ei antanut karkkia. En aio kuulua tähän samaan porukkaan."

Sisäministeri Räsänen
"Poliisille annetaan karkkipussi jokaisesta selvitetystä rikoksesta. Paatero saa kaksi pussia karkkia, jos se jää ennenaikaisesti eläkkeelle ja Aarnio saa karkkia koko vuodeksi, jos se tunnustaa."

Puolustusministeri Haglund
"Ruotsin karkit on halvempia. Meidän pitää laskea myös karkkien hintaa, sillä aiomme muuttaa lopetettavat varuskunnat karkkikaupoiksi. Kantahenkilökuntaa ohjataan yrittäjiksi karkkialalle."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti