Päällimmäiseksi jäi mieleen tyypillinen kesäteatterihöttö. Mutta oli tässä kiinnostaviakin kohtia. Pääosin ratsastettiin varman päälle Eppujen, Popedan ja Juicen tutuilla ja puhkisoitetuilla musiikkikappaleilla. Itseäni kasaribileet eivät ainakaan kotimaisen musiikin kautta kolahda. Mutta minähän olenkin vanha ja vihainen kuuskytlukulainen. Pyynikin kesäteatterin lehterit saadaan tällä täyteen. Se lienee tarkoitus ja toteutuu pomminvarmasti. Käsikirjoittajat olisivat tarvinneet vähintääkin dramaturgia hätiin. Ekalla puoliajalla mentiin nuorten rakastavaisten juonella. Väliajan jälkeen pääteemaksi nousi jenkkirokkarin ja neuvostovenäläisten kohtaaminen. Sillä pelastettiin, mitä pelastettavissa oli.
Mutta oli tässä hyvääkin. Veteraaninäyttelijät Markku Toikka, Risto Korhonen, Jyrki Mänttäri, Aimo Räsänen ja Ola Tuominen pitivät kokonaisuuden kasassa ja naurattivat yleisöä. Kaisa Mattila oli upea kaunotar (myös ihan oikeasti) ja yhdessä Sami Hintsasen kanssa vetivät biisejä toisensa jälkeen ihan kelvollisesti. Pekka Siistonen oli sovitellut tuttua musiikka väliin ihan omaperäisesti. Kaiken ei tarvitse olla prikulleen alkuperäismusiikkia. Enkun väännöksiä oli oikeasti hauska kuunnella.
Pyynikin pyörivä katsomo tarjoaa erilaisen ja laajemman näyttämön. Tämä on mahdollisuus. Nyt tuntui, että kierretään jotain korttelirallia loputtomasti ympäri. No, ehkä sitäkin tehtiin vielä kahdeksankymmenluvulla. Rauta-aika tarjosi viime kesänä elämyksiä, jopa taidetta. Nyt pyöritään avoimesti viihteen saralla. Ilmeisesti kotimaiset rockstarat ovat siinä määrin arvostelun ulkopuolella, että jään yksin kritiikilläni rannalle ruikuttamaan. Mutta en pyrikäään suutelemaan massoja. Kuuma kesä 85 tekee sen puolestani.
Ai niin, Datsunilla ajettiin tehokkaasti teltassa nukkuvan "Sherban" yli. Katsojat pidättelivät hengitystään. Oli vaikuttava veto. Kiitos siitä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti