tiistai 6. joulukuuta 2011

Juhlintaa

Tampereen työväenyhdistyksen 125-vuotisjuhlat ja Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Lahdessa. Olin mukana juhlimassa. Kiinnostavaa oli nähdä, että ikäskaala oli koko lailla samanlainen. Keskiarvo yli viidenkymmenen. Nuoriso puuttui eikä se näyttänyt suuremmin juhlijoita mietityttävän. Minun silmääni se kävi. Nuoriso puuhaa ja on kiinnostunut muista asioista. Vai onko kyseessä sisäpiirit , jonka jäsenyyteen ei ole paljon mahdollista tulla ? Tulevaisuudessa molemmilla on omat kriisinsä, kun sukupolvien kuilu näyttäytyy.

TTY:n juhlassa Opetusministeri Jukka Gustafsson nosti esiin mielenkiintoisen asian. Hän oli nyreissään 130-vuotiaan Aamulehden pääkirjoituksesta. Siinä todettiin, että politiikan eettisyydestä vastaa lehdistö. Gustafsson oli eri mielt. Kun kuuntelin kirkkoherran saarnaa Lahdessa, mieleeni tuli sama asia. Kantaako ev.lut kirkko eettistä vastuuta ? Jotenkin tuntuu, että sekin on etäytynyt arvoista (omistaan) ja kumartelee joka suuntaan. Sama mielikuva kansalaisilla on poliitikoista.

Lehdistön julistaminen eettisyyden esitaistelijaksi on kyllä vahvasti liioiteltua. Lehden tulee myydä. Se on kauppatavaraa ja oikean journalismin maailma on kaukana. Media tarvitsee uhreja. Poliitikkojen yksityiselämän ruotiminen asiakysymysten sijaan on tästä todellinen esimerkki. Se on eettisesti kyseenalaista ja perustelut asiakkaiden kiinnostuksesta vähintäänkin vastuutonta.

Eettisyys on kohtuullisen suuressa muodissa. Kaikki haluavat olla eettisiä. Mutta harva pysyy linjassaan ja noudattaa edes omia oppejaan. Siksi eettisyys on tämän päivän suuri illusiooni.

Syy miksi olin näissä juhlissa, onkin sitten jo aivan toinen juttu. Siitä lisää tulevissa muistelmissani, osa 57, vai oliko se 58 ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti