keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joululimppu


Minulla on ollut jouluperinteenä leipoa joululimppu. Siis leipä, jossa on makua, väriä ja kiiltävä pinta. Ainekset vaihtelevat fiiliksen mukaan. Perustaikinaan tulee jauhoja, rasvaa ja mausteita. Tällä kerralla laitoin vehnä- ja ruisjauhoja, kaurahiutaleita, kuivahiivaa, öljyä, margariinia, vettä, kananmuna, siirappia, sokeria, suolaa, juustokuminaa, keltajuurta, maustepippuria, kanelia, timjamia, currya,sahramia ja oranssia väriainetta. Määrät heittelin takaraivosta, mutta mausteita kuitenkin varovaisesti. Taikina nousemaan puoleksi tuntia. Sitten pari pyöreää lippua nousemaan taas puoleksi tunniksi ja haarukalla ilmareikiä ja kauniita kuvioita. Uuni kahdellesadalle. Liput uuniin. Välillä pintaa voidellaan vesi-siirappiliuoksella. Paistetaan tummaksi ja kypsäksi.

Maistuu herkulliselta erityisesti voin, graavin lohen ja sinapin kanssa. Toki kinkku on myös hyvä lisäke. Limppu on parhaimmillaan tuoreena, niinkuin kaikki leivät, mutta tämän voi kyllä pakastaa ja syödä vaikka loppiaisena tai pääsiäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti