torstai 14. lokakuuta 2010

Vilna ja kulttuuri










Vilna on mielenkiintoinen kulttuurikaupunki. Tässä kolme esimerkkiä:



1. Artistaiklubilla esiintyi Mirramaze yhtye. Tämä nuorten bändi on niittänyt mainetta Saksassa järjestetyssä 7000 nuorisobändin kilpailussa sijoittumalla kympin sakkiin. Bändi pitää kotipaikkaa Oslossa, mutta soittajia on myös Ruotsista, Englannista ja Liettuasta. Minusta he soittelivat grungea ja jälkizappamaista rockia. Sähkösello tekee kivan harmoonisen tausta-aallon. Harmi,kun en tajunnut ottaa kuvaa bändistä. Suosittelen kuuntelemaan heitä. Ostin levynkin, nimmareilla, viidellä eurolla. Bändi on oikeasti taitava, biisit on riittävän monimuotoisesti sävelletty ja jengi soittaa ilolla ja antaumuksella.

2. Frank Zapalle on pystytetty rintakuva Vilnaan. Frankilla ei oikeasti ole mitään tekemistä Vilnan kanssa. Vanhemmatkin ovat Sisiliasta. Kaupunkilegenda kertoo Frankin syntyneen Vilnassa tai vanhempien syntyneen siellä. Mutta Frank ei ole käynyt lainkaan Vilnassa. Uzupiksen (Utopia) taiteilijat ovat sensijaan olleet absurdin Zapan uskollisia faneja ja saaneet tämän rintakuvan pystytetyksi. Siinä kulttuuriteko, joka sopii hyvin Vilnaan.

3. Vastaperustettu Liettuan kansallinen taidemuseo on melkoisen kokoluokan pytinki. Sisällä on liettualaista nykytaidetta. Mutta talossa on tilaa, tyhjiä seinä, auloja, käytäviä, vaikka kolmelle muulle näyttelylle. Ripustetut taulut ovat liiankin tiheässä. Rahapula ? Ei ollut myöskään vierailijoita, paitsi yksi koululuokka taiteilemassa. Tyhjillä käytävillä oli kafkamainen tunnelma. Mutta löysin myös tämän oheisen taidehelmen= videoteos, jossa nainen makaa verisessä vedessä. Uskomaton juttu. Säikähdin, kun jalka alkoi yht´äkkiä liikkua sameassa vedessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti