Joskus muutama vuosi sitten Tampere Jazz Happeningissa soitteli New Yorkin pianotrio Bad Plus. Kuulin monien vuosien jälkeen jotain uutta. He ovat parhaimmillaan repiessään auki Nirvanan Smells like teen spiritin tai Bowien Life on Marsin kaltaisia biisejä. Joskus voi käydä niin, että covereita ruhjomalla saa parhaan vireen. Heillä on paljon myös omia biisejä, mutta muiden tuotosten ruhjomisessa he ovat loistavia. Mieluisa bändi, jossa piano, basso ja rummut ovat tasaveroisia, so kaikki soittelevat yhtäläisesti sooloja ja komppeja.
Syy miksi kirjoitin tästä ei johdu ollenkaan heistä. Minulla oli silloin kova musiikillinen kriisi ja he olivat lyhykäinen mielihyvä ja helpotus. Mutta vasta viime vuonna ihastuin Pearl Jamiin, Nirvanaan, Chilly Peppersiin ja Kings of Leoniin. Nyt kuuntelen Killersiä. Nykyisin löytyy näitä Mirramazen kaltaisia uusbändejä lisää ja lisää. Nuorissa on energiaa. Tämä on hienoa Rashaan Roland Kirkin, Keith Jarretin, Creamin ja Zapan ja muiden aikansa energikkojen jälkeen. Riemuitsen tästä uudesta vimmasta. Bad Plus on jotenkin samaa kastia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti