Kävin Kiasmassa ja Ateneumissa. Kiasmassa oli Damien Hirstin ja kumppaneiden näyttely Cream. Sananmukaisesti näyttely on kermamaisen tahnainen. Jollakin tavoin suureelliset työt henkivät hyvin ajan (80- ja 90 luvun vaihteen) pullistelua. Teokset leikittelevät muodoilla ja materiaaleilla, mutta sisältö puuttuu. Aika on ajanut tämän tyylin ohitse. Tulee mieleen kuuskyt ja seitskytluvun vaihteen pop- taide. Nämä nykyajan pop taiteiljat käyttävät kalliita materiaaleja, mutta sanoma on muovinen. Jos taiteesta tehdään tavaraa, mieluummin sisällöllä kuin muodolla.
Vaikutuksen teki Jason Martinin iso metalliteos, jossa on aaltoja. Eri kulmasta katsottuna valo heijastuu aaltoilevana. Tekijällä on välähtänyt teknisesti. Toisaallta metallin ja toisaalta kampamaisella esineellä vedetyn öljyisen maalin kaarteleva pinta saa aikaan aaltomaisen vaikutelman. Oheisessa kuvassa se ei kenties oikein heijastu, mutta siitä saa jonkinlaisen kuvan.
Ateneumissa oli uutuusnäyttely Viiva Italia. Italialaisia 1900-luvun piirustuksia, grafiikkaa ja akvarelleja. Vaikka olen itse pitänyt piirtämisestä, en innostunut. Tekijät ovat taitavia, teoksia on valtavasti ja myös nimekkäitä taitelijoita on esillä. En kuitenkaan syttynyt. Kaipaan edelleen väriä, valoa ja ristiriitaa: kysymyksiä !
Atskin kolmannessa kerroksessa oli museon omaa aarteistoa, so pääosin suomalaista 1900-luvun taidetta. Gallen-Kallelan Aino sävähdyttää aina. Samoin Edelfelt, Simberg ja Rissanen. Tietysti myös Schjerfbeck. Hänestä tuli mieleen myös huutokaupat. Myös hänen työnsä ovat muuttuneet taiteesta tavaraksi. Kenties taiteilijan tahdosta riippumatta. Hirst ja kumppanit halusivat takoa rahaa, Schjerfbeck ja kumppanit tuskin.
Pari uutta helmeäkin näin: Vilho Sjöströmin Sörnäinen ja Vilho Lammen munchmainen maisema. Mutta niistä joskus myöhemmin.
Vaikutuksen teki Jason Martinin iso metalliteos, jossa on aaltoja. Eri kulmasta katsottuna valo heijastuu aaltoilevana. Tekijällä on välähtänyt teknisesti. Toisaallta metallin ja toisaalta kampamaisella esineellä vedetyn öljyisen maalin kaarteleva pinta saa aikaan aaltomaisen vaikutelman. Oheisessa kuvassa se ei kenties oikein heijastu, mutta siitä saa jonkinlaisen kuvan.
Ateneumissa oli uutuusnäyttely Viiva Italia. Italialaisia 1900-luvun piirustuksia, grafiikkaa ja akvarelleja. Vaikka olen itse pitänyt piirtämisestä, en innostunut. Tekijät ovat taitavia, teoksia on valtavasti ja myös nimekkäitä taitelijoita on esillä. En kuitenkaan syttynyt. Kaipaan edelleen väriä, valoa ja ristiriitaa: kysymyksiä !
Atskin kolmannessa kerroksessa oli museon omaa aarteistoa, so pääosin suomalaista 1900-luvun taidetta. Gallen-Kallelan Aino sävähdyttää aina. Samoin Edelfelt, Simberg ja Rissanen. Tietysti myös Schjerfbeck. Hänestä tuli mieleen myös huutokaupat. Myös hänen työnsä ovat muuttuneet taiteesta tavaraksi. Kenties taiteilijan tahdosta riippumatta. Hirst ja kumppanit halusivat takoa rahaa, Schjerfbeck ja kumppanit tuskin.
Pari uutta helmeäkin näin: Vilho Sjöströmin Sörnäinen ja Vilho Lammen munchmainen maisema. Mutta niistä joskus myöhemmin.
Pitää lopuksi murista. Kiasmassa sai kuvata teoksia, mutta Ateneumissa vain luvan kanssa. Olisin halunnut esitellä myös Atskin aarteita. Tylsää.
Kävelin tuon teoksen edessä edestakaisin, näytti vinkeältä. Kommenttini kuvastaa suurta asiantuntemustani.
VastaaPoista