Aloin ahnehtia. Oikeastaan en alkanut ahnehtia. Päässäni on ollut pitkään ajatus maalata isolle pohjalle. Nyt teen kolmatta isoa. Minulle iso pohja on metri kertaa metri. Se on pakottanut uusimaan tekniikkaa. Isossa on haastetta. Sitä ei saa vessataulua, kun vessat on niin pieniä. Täytän ensin pohjan, vähän niinkuin vesiväritekniikalla: ohuella maalilla piirtäen. Sitten alan varsinaisesti maalaamaan. Välillä on helv...tin pitkästyttävää. Pieniä töitä pystyy tekemään nopeammin eli viikossa tulee pari-kolme työtä valmiiksi. Isoa sutii viikon, toisenkin viikon. Toisaalta valmis työ on huomattavasti koskettavampi. Niitä ei kylläkään voi ripustella seinälle ellei ole ökykämppä.
Isoa työtä pitää päästä katselemaan hieman kauempaa. Maalia kuluu sukkanaan. Päätin ostella puolen litran maalitötsiä. Ennen tein 60 ml tuubeilla. Tämä viissatanen maksaa 15 ekeä ja pieni vitosen. Litran hinnanero on melkoinen, elikkä yli kaksinkertainen. Isoon pokaan ei välttämättä tarvitse kehystä. Iso poka maksaa vajaa neljäkymppiä. Pienenkin työn kehys maksaa vähintään kolmekymppiä. Siinäkin on huikea ero.
Huomasin, etten halua tehdä täysin abstrakteja tauluja. Tämä siksi, että haluan ohjata katsojan ajatuksia johonkin suuntaan. Puhtaasti abstrakstinen työ on liian helppo nakki. Kukin voi ajatella siitä mitä tahtoo. Sitä en halua ainakaan vielä. Pidän sitä vastuuttomana. !!! Mitä tuokin nyt sitten tarkoittaa ? Tällaisia asioita pyörii päässä, kun sutii maalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti