sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Lublin 2











Viihdettäkin löytyy Lublinista. Teatterifestareilla oli laaja kirjo pääasiassa puolalaista teatteria. Englantilainen (skotlantilainen) Dogsstar theatre esitti monologin "the Tailor of Inverness". Esityksen kirjoittanut Matthew Zajan esitti sen viulistin tuella. Tarina kertoi toisen maailmansodan Euroopan kiertolaisuudesta ja päätyi kysymään ihmisten identiteettiä. Vaikuttava esityspaikka oli yksinkertainen, entinen tehdasali. Hienoa teatteria.

Motoristit karauttivat aukiolle oikein miehissä päin. Viitisenkymmentä motoristia jyrähti kaupungin keskustaan. Juttelivat vartin ja ajoivat pois. Joukossa oli onneksi vain muutama liivillinen henkilö. Kävin myöhemmin piipahtamassa Koyote nimisessä kellaripubissa. Vaikutti myös Harrikkapaikalta. Bändi riisui kamojaan, joten se paikka jäi siihen. Porukkaa oli tuvan täydeltä.
Komitet on nimenä karaokeklubilla. Lystikäs nimi. Neuvostomaisessti sisustetussa paikassa ei sinänsä ollut ihmeempää. Yläkerrassa karaoke ja alakerrassa disco. Hienoa oli se, että karaokea kajauttelivat kaikki, sekä tanssijat että pöytäseurueet. Tekstit isolta screeniltä. Tunnelma oli katossa. Puolassa osataan ottaa ilo irti porukalla.

Douple Decker esiintyi Stara Drukanier (tai jotain sinnepäin) nimisessä kolmikerroksisessa pubissa. Bändi veteli varmaankin omia biisejä. Kolmekymppisiä hemmoja kaikki. Kitaragroovea, funkia, jatsia. Yhtä kaikki. Kaksi mainiota kitaristia Jakub Kotynia ja Michal Lewartowicz soittelivat vuoronperään sooloja ja komppeja. Molemmat toinen toistaan parempia. Eikä maksanut mitään. Mistä näitä muusikkoja oikein sataa ?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti