Valkoisen bluesin veteraani Duke Robillard oli Klubilla. Hän on mainio kitaristi ja myös aikamoinen laulaja. Hän on oikea maailmanluokan blues stara. Heitä ei ole kovin paljon Tampereella vieraillut. Robillard on ollut vaikuttamassa mm. Roomful of Blues ja Fabulous Thunderbirds nimisissä bändeissä. Viime vuosina hän on soitellut omissa kokoonpanoissaan. Tyyli on pääosin rythm and bluesia. Siis nopeatempoista bluesia, joka lähenteli välillä rock´rollia. Parhaimmillaan Duke oli kuitenkin "oikeassa bluesissa" eli hitaissa, valittavissa biiseissä. Niissä, joissa "baby jätti minut" , "olen aivan yksin" ja "taskuissa on vain lantti". Hitaassa bluesissa ei tiedä särkyykö laulajan sydän seuraavalla sekunnilla vai särkyikö se jo eilen. Siinä Duke oli elementissään. Parasta antia olivat kuitenkin Duken soolot. Mies soitteli harmoonista Les Paul-kitaraa, mutta sooloissa ääni oli terävä ja koskettava. Kitarointi sujuu vahvalla omalla tyylillä ja saundilla. Hieman jähmeä, massiivinen olemus vahvistaa soittofiilistä.
Wentus on suomalaisen bluesin kiistaton kärki. He ovat kompanneet monenlaisia bluesin legendoja. Jotenkin se myös kuuluu soitossa. Mestariin verrattuna sointi on taidokasta ja etenevää, mutta maailmallinen suuruus puuttuu. Väläyksiä kuultiin sekä laulusolisti Juho Kinaretilta että kitaristi Niko Riipalta. Tykkään Robban Hagnäsin vaivattomasta bassosta. Kinaret teki hienon eleen vetämällä biisiä ilman mikkiä. Akustinen tunnelma sähköisti paikan.
Mutta vielä pitää kehittyä, jos kiinnostaa maailman kärki. Askel blueskermaan on pitkä. Sitä varten tarvitaan hyviä biisejä ja pelkistettyjä sovituksia. Sekä vokalisti Kinaretissa, mutta myös pianisti/kosketinsoittaja Pekka Grönissä on kätkettyä potentiaalia. Erityisesti Grönillä on tilaus räväyttää. Robillard tarjoili tilaa hänelle eilenkin, mutta Gröhn ujosteli.
Blues on pysynyt pienen joukon suosiossa. Yleisö oli pääosin yli viiskymppisiä miehiä. Nuoruus mielessä. Itsekin olin kuustoistavuotiaana katsomassa John Mayalia. Hänestä Duke Robillard jää vielä jonkin matkaa. Valkoisessakin bluesissa pitää olla syvää sielua.
Jyväskylässä oli aina Blues Live tapahtuma, johon tuli osallistuttua. Paikallisen järjestön puheenjohtajaa kutsuttiin Blues Hessuksi. Hänellä oli pitkät hiukset ja otsatukkaa, ikää n. 55 v. Soitin oli huuliharppu ja työpaikka postissa.
VastaaPoistaTänä viikonloppuna oli juuri tämä festari ja Hessu oli myös TV:ssä
VastaaPoistaVoi hitsi, tulee ikävä. Ikävöin Jyväskyläläistä musiikkibaaria, jonka nimi oli aikoinaan Jazz bar. Nyt siellä on jatsia sen verran vähän, että nimi lie Poppari. Minusta Tampereelta puuttuu vastaava paikka tai en ole sitä löytänyt: http://www.jazz-bar.com/
VastaaPoista