Mubarakin perintöä kaadettiin yhdessä. Sitten islamistit saivat vaalivoiton ja presidentiksi Mursin. Nyt armeija on suistanut hänet vallasta ja kahtia jakautuminen on selviö. Vaikuttaa siltä, että armeija tulee ottamaan tiukemmin otteen maan kontrolloimisesta.
Jotenkin tutun tuntuinen kuvio. Valtajännitteiden sopiminen tai purkaminen ei onnistu ja edessä on maan jakautuminen kahtia. Samaa on ilmassa Turkista länteen. Syyria on pitkän sisällissodan runtelema ja sen toipuminen kestää vähintään yhden sukupolven. Samaa on odotettavissa Afganistanissa, Iranissa ja Irakissa.
Mitä tästä pitäisi ajatella. Kaikissa maissa kriisit vaikuttavat vahvasti sisäisiltä. Niiden samanaikaisuus lienee kytköksissä toisiinsa demokratisoitumisen takia. Toisaalta juuri näissä maissa on selkeä vastakkainasettelu edistysmielisen sivistyneitän ja vanhoilisten islamistien välillä.
Historia osoittaa, että kansallinen kompromissi vaatii aikaa. Yhteinen nimittäjä voi olla elintaso, ulkopuolinen vihollinen tai kansallinen johtohahmo. Mitään tällaista ei ole esillä Kairossa, Kabulissa eikä muuallakaan. Edessä ovat kovat ajat. Atlantin toisella puolella siitä tuskin ollaan kovin pahoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti