maanantai 2. huhtikuuta 2012

Naisnyrkkeily

Monet entiset miesnyrkkeilijät ovat ottaneet kantaa naisnyrkkeilyyn. Se ei ole heidän mielestään tarpeellista. Vanha mestari Olli Mäki juo mieluummin kahvia naisten kanssa. Mielenkiintoista tässä on se, että samalla kaikuu ajatus nyrkkeilyn vaaroista. Miksi nyrkkeily soveltuisi paremmin miehille ?

Itse nyrkkeilyn jonkinlaisena fanittajana, näkisin tässä tasa-arvon haikuja. Miksei naisetkin ? Tuskin ketään pakotetaan kehäneliöön vasten tahtojaan. Onhan nyrkkeily fyysistä ja vaarallista. Pää tärähtää``` jokaisesta iskusta. Kaikki ei ole tallella, kun juttelee veteraaninyrkkeilijöiden kanssa. En tarkoita, että he olisivat jotenkin tyhmempiä, mutta jotain aivojen menetyksiä on kuitenkin huomattavissa. Sama tapahtunee naisillekin. Toki naisnyrkkeily on lajina niin pienimuotoista, että matseja on ottelijoilla melko vähän. Päähän kohdistuvia iskujakin kertyy vähemmän.

Eva Wahlströmin Euroopan mestaruus saattaa nostaa suomalaista naisnyrkkeilyä suositummaksi. Mihinkään boomiin on kuitenkin vaikea uskoa. Sen verran fyysinen ja miehinen laji nyrkkeily on, ettei siinä saavuteta naismassoja.
Olkoon kuitenkin olemassa. Ellei sitten kielletä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti