maanantai 9. huhtikuuta 2012

Matkalaukku

Sain matkalaukun marraskuussa. Se on kaikella tapaa hyvä. Kovakuorinen, iso ja kevyt. Neljä pyörää alla. Helppo työntää tai vetää. Tavaroita mahtuu todella runsaasti. Nyt sen kahvaan on tullut kolhuja. Olen matkustellut ahkerasti. Se on selvästi epistä. Joidenkin mielestä epistä on runsas matkailu. Omasta mielestäni laukun kuluminen on epistä. Oli miten oli, laukku on viimeisen päälle hyvä ja käytännöllinen. Kaikilla pitäisi olla näin hyvä matkalaukku.

Joskus vielä matkalaukkuni jää palaamatta. Olen siitä melko varma. Niin hyvä matkalaukku haluaa itsenäistyä ja jättää isäntänsä. Se tietää, että aikansa kutakin ja maailma on avoin. Matkalaukku sujahtaa liukuhihnalta alas tai siirtyy väärään koneeseen. Tai joku kateellinen ottaa sen hihnalta. Uusi isäntä alkaa matkustella sen kanssa uusiin ilmansuuntiin ja laukkuni saa uusia kiksejä. Minulle tulee laukkuani ikävä. Mutta sitä ennen nautin jokaisesta reissusta matkalaukkuni kanssa. Käyköön tulevaisuudessa mitä tahansa.

Siitä tuli mieleen vitsi. Kauko Käyhkö (entinen maankuulu iskelmälaulaja) oli kauppahallissa ostamassa ruokaa. Hän meni lihatiskille ja kysyi sydäntä. Kauppias pyöritteli päätää, mutta keksi mielestään hyvän vaihtoehdon ja kysyi: Käykö Keuhko ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti