Eduskunnan apukoulu

Vanhoina hyvinä aikoina eduskunnassa oli voimakkaita henkilöitä. Hertta Kuusinen, Väinö Leskinen, Veikko Vennamo. He saattoivat pitää pitkiä ja kovia puheita ja teilata koko hallituksen toimet moneen kertaan. Maata hallitsi kuningas Urkki, joka valistuneena diktaattorina päätti asiat ja antoi koirien räksyttää. Maassa oli kaikki hyvin. Jos tuli ongelmia, Urkki runnoi ne mieleisellään tavalla kuntoon. Maa eli tavallaan ja vieras tuli ajallaan. Sitten Urkista jätti aika ja valtaan nousi sosiaalinen demaria (ei media). Mauno ensimmäinen ja hänen seuraajansa hallitsivat maata ja kehittivät niin sanotun kasvottoman kielimaailman, jossa kansalle ilmaistiin asiat niin ympäripyöreästi, ettei kuulemaansa voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Tämä tietysti loitonsi pikku hiljaa kansaa poliitikoista ja politikoinnista. Jos poliitikoilta kysyi jotain ongelmaa, sai vastauksena myönteisen ymmärtämisen sanahelinää ja lupauksen, että perustetaan työryhmä. Politiikasta katosi väri ja maasta alkoitulla ruotsalainesen kansankodin kaltainen sosiaalidemaria. Sosiaalisten demareiden jälkimainingeissa kansa alkoi kyllästyä. Sitten tuli jytky ja Perussuolimaiset (pahoittelen lukihäiriötäni) tulivat valtaan. Uutta valtaa käytettiin opposiittiosta (jälleen paha virhe) käsin. Kaikkea liikkuvaa kritisoitiin ja hyvä niin. Ympäripyöreästi puhuvat vanhan liiton politrukit saivat kuulla kunniansa ja kansa sai eduskuntaan uuden äänitorven. Peräsuolimaisella (pahoitteluni lumihäiriästäni) kielimaailmalla Peräsuomalaiset (Anteeksi kielivirheitäni) jyräsivät vanhoja, eduskuntaan juurtuneita kansanedustajia. Tämähän olisi ollut sinänsä hyvä, mutta ilmeni uusi ilmiö. Sosiaalinen meedio antoi mahdollisuuden yksityisajatteluun kaiken maailman blogeilla ja verkkosivuilla. Ilmeni, että monilla perssuomettuneilla (anteeksi taas häiriötäni) ei ollut sivistystä, järkeä tai tapoja vaan he suolsivat täysin suodattamatta kaikkea mitä päähän pälkähti. Niinpä puheenjohtaja joutui tämän tästä huomauttamaan, puhuttelemaan ja erottamaan kansan edustajia määräajoiksi. Puolue (en mainitse nimeä, koska minulla on lukihäiriö) joutui ikävään julkisuuteen ja alkoi menettää kannatustaan. Mikä tähän avuksi ? Sitten jostain aivosolukon takakammiosta keksittiin ratkaisu vaikeaan ongelmaan. Rakennetaan vielä yksi eduskunnan lisäsiipi ja perustetaan sinne apukoulu. Eduskuntaryhmien ei tarvitse enää erottaa tai puhutella lörppäsuisia edustajia vaan heidät lähetetään apukouluun. Apukouluaikana kansanedustajat ovat harjoittelijoita eduskunnassa. He saavat tukea selviytyä elävässä elämässä. Vuoroviikoin opetellaan apukoulussa elämän arvoja, käyttäytymistä ja asioiden hoitoa. Vuoroviikoin käydään eduskunnassa istumassa täysistunnoissa ja valiokuntien kokouksissa. Eduskuntaryhmä voi lähettää kansanedustajan koulutukseen, eikä mitään uhkauksia erottamisesta tarvita. Tässä toteutuu muutenkin viime vuosina omaksuttu sosiaali- ja terveyspalveluiden suuntaus laitoshoidosta avopalveluihin. Myös äänestäjille puolueet voivat antaa positiivisen ja kehittävän signaalin, eikä niiden tarvitse menettää kasvojaan yksittäisten kommenttien takia. Eduskunnassa on annettu lisämäärärahaesitys 50miljoonaa euroa maksavan lisärakennuksen rakentamiseksi Kampin aukion viereen. Lopulta kiitos seisoo tässäkin asiassa. Suomi putos puusta, mutta alkoi kiivetä lönruthmaisella kettäryydellä kohti sivistysvaltiolta. Eli hauskaa Vappua iskeviä Vappupuheita odotellessa !